Gardens of the World with Audrey Hepburn  (DVD)
 
Linkki viralliselle sivulle. Arvio:
3 / 5
 
 
Audrey Hepburn (s. 1929 – k. 1993) oli yksi Hollywoodin hienostuneimmista naisnäyttelijöistä, jonka Amerikan elokuvainstituutti valitsi viime vuosisadan kolmanneksi merkittävimmäksi naisnäyttelijäksi. Näyttelemisen ohella hänestä muodostui myös tyyli-ikoni pukeutumisellaan ja olemuksellaan. Sen lisäksi hän toimi aktiivisesti Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä puhumassa lasten oikeuksien puolesta. Televisio oli hänelle hyvin tuntematon alue. Vasta 90-luvun alussa hänelle tarjottiin mahdollisuutta emännöidä televisiosarjaa, jossa katsoja viedään hienoihin puutarhoihin ympäri maailmaa ja tutustutaan mm. kukkien maailmaan ja niiden historiaan. Sarjan ensimmäinen osa esitettiin yhdysvaltalaisella tv-kanavalla vain päivän sen jälkeen, kun näyttelijätär oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen.



Tämän kahdeksanosaisen sarjan ensimmäisessä osassa päästään tutustumaan upeisiin ruusutarhoihin ja tietenkin erilaisiin ruusuihin... Toisessa osassa puolestaan tutustutaan italialaiseen, ranskalaiseen ja englantiseen sovinaiseen puutarhasuunnitteluun. Kolmannessa osassa tutustutaan puolestaan maalaispuutarhoihin sekä Italiassa, että Iso-Britanniassa. Neljännessä osassa siirrytään yleisiin puistoihin vierailen Yhdysvalloissa George Washingtonin luomassa puistossa lähellä Mount Vernonia ja Pariisissa yleisten puistojen paratiisissa. Viidennessä osassa pääsemme tutustumaan kolmeen aivan erilaiseen kukkapuutarhaan kolmessa eri maassa. Kuudennessa osassa tutustutaan trooppisiin puutarhoihin Aasiassa ja Tyynellä valtamerellä. Seitsemännessä osassa puolestaan japanilaisiin puistoihin. Sarjan viimeisessä osassa päästään nautiskelemaan keväisistä kukkasista: tulppaaneista, narsisseista ja englanninsinililjoista.



Gardens of the World with Audrey Hepburn -sarja edustaa juuri 90-luvun dokumenttisarjaa, joissa pyrittiin jonkin verran tiivistämään asioita pieneen pakettiin. Toisaalta tämä sarjahan oli alunperin tarkoitettu amerikkalaiselle yleisölle ja tästä syystä jokainen jakso on kestoltaan vajaa puoli tuntia. Lyhyydestä huolimatta Hepburnin persoonallinen emännöinti, ja kertojana toimivan näyttelijän Michael Yorkin rauhallinen olemus luovat jokaiselle jaksolle lämminhenkisen tunnelman.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo's copyright by Scantrade, 2009

 

DVD-arvosteluissa erikseen arvioituna:

Ääni

Kuva

Ekstrat

3 / 5

3 / 5

0 / 5

 

<< Takaisin arvosteluihin