Kent - Röd  (CD)
 
1. 18:29-4 2. Taxmannen 3. Krossa allt 4. Hjärta 5. Sjukhus 6. Vals för satan (din vän pessimisten) 7. Idioter 8. Svarta linjer 9. Ensamheten 10. Töntarna 11. Det finns inga ord
Julkaisija: Sony Music
Linkki viralliselle sivulle.
Arvio:
1 / 5
 
 
Ruotsin ylpeys Kent on julkaissut jälleen uuden lätyn. Levy kantaa nimeä "Röd". Intensiivisen kuuntelun jälkeen aivot leikkaavat kiinni, menevät boottilooppiin ja heittävät bluescreeniä. En vieläkään voi ymmärtää, mitä hehkuttamista kyseisessä orkesterissa on.

Turhan intron jälkeen levy discoilee menemään ja pyrkii olemaan trendikäs. Ja sitä joskus kuultua rock-puolta saa oikeasti hakemalla hakea, koska Kent on rockkinsa haudannut. Biisit tuntuvat suoran rumpukompin ja bassojumputuksen päälle kyhätyiltä tekeleiltä, jotka toistavat itseään. Kyllähän tällainen poljento tietysti joissakin tilanteissa voisi toimiakin, esimerkiksi 4 promilen humalassa keskikaljajuottolan tanssilattialla, mutta ei niistä kyllä nautittavaa kuuntelusessiota pysty rakentamaan. Vaikka tempo levyllä biisien välillä vaihteleekin, kokonaisuus tuntuu silti suoralta jöötiltä, jossa ei ole päätä eikä häntää. Levyn lopettava unenomainen ”Det finns inga ord” viimeistään tekee selväksi, että aika turha lätty kyseessä on.

Tiedän, että popparit hyppäävät kurkkuuni kiinni, mutta pakko minun silti on sanoa, että tämäkin Kentin levy on todella rasittavaa kuunneltavaa ja hyvinkin luotaantyöntävä. ”Röd” ei sisällä yhtäkään kappaletta, joka jollain tavalla kolahtaisi ja jäisi mieleen. Liekö sitten kyseessä oma inhoni ”toista kotimaista” kohtaan, mutta tällainen ei vaan yksinkertaisesti pure. Ei sitten millään tasolla.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo's copyright by Sony Music Entertainment Sweden Ab, 2009

 

<< Takaisin arvosteluihin