Eläin on Joensuulainen orkesteri, joka on perustettu vuonna 2007. Bändiltä julkaistaan nyt ensimmäinen pitkäsoitto, joka kantaa niinikään nimeä ”Eläin”. Nettisinglet ovat saaneet radiotuntumaa ja jonkin verran puskaradiossa bändistä kohistaankin. Kun nyt sitten on kokopitkän kohtaamisen aika, hyppään mukaan mielenkiinnolla.
Muutaman kuuntelun jälkeen levy alkaa soundeiltaan tuntumaan tavanomaiselta ja laulun honottavuus alkaa häiritä jo aivan uudella tavalla: se naurattaa. Vaikka levyllä onkin meneviä ralleja, jotka junttaavat omaa kieroa olemustaan antaumuksella, löytyy myös yllättävän ärsyttäviä kappaleita, kuten ”Fysiikan Nobel galaksien tutkijoille”. Ei tällaisia hassuja sisäpiirijuttuja oikein jaksa kuunnella, varsinkaan tällaisina sovituksina. Vaikka bändillä itsellä on kivaa tällaisia väsätessä, onko niitä silti pakko äänittää ja ympätä levylle?
Mutta pohjakosketusten ohella levyltä löytyy kappaleita, kuten ”Askel”. Biisin voimaisa energisyys ja iloisuus pistää mielen täyteen energiaa. Ja pirteä meininki onkin levyn positiivisin anti, josta pystyy vieläpä nauttimaan. Tosin täytyy todeta, että lievä puutuminen bändin tuotantoon nostaa päätään, kun kuuntelukertoja karttuu. Tämä on huono asia, senhän pitäisi mennä toisin päin...
Eläin on poikkeuksellinen. Se ei oikeastaan ole musiikillisesti sellaista, josta innostuisin, mutta se ei myöskään ole sellaista kuonaa, jota en siedä. Bändi yhdistelee poprock-melodioita pienimuotoiseen koukeroisuuteen ja aavistuksen hämyisiinkin tunnelmiin. Sanoitukset ovat bändin toiseksi heikoin lenkki, heikoimman pysty menee laulajalle sanoituksien tulkitsemisesta. Vinksahtaneella indie-rintamalla Eläin on varmasti odotettu lisäys.
Jari Järvi for smackthejack.net
Photo's copyright by Juki Records, 2010 |