STOP THE PRESS!

Martinin unelma (Drømmen)

martinin_unelmaOhjaus: Niels Arden Oplev
Käsikirjoitus: Niels Arden Oplev, Steen Bille
Tuotanto: Sisse Graum Jørgensen
Pääosissa: Janus Dissing Rathke, Bent Mejding, Anders W. Berthelsen, Jens Jørn Spottag, Sarah Juel Werner
Arvio: 3/5

Martinin unelma on jo toinen vähän ajan sisällä Suomen kankaille saapuva tanskalaiselokuva. Se on ohjaajansa Niels Arden Oplevin kolmas pitkä filmi. Oplev on tehnyt paljon lastenelokuvia ja TV-sarjoja kotimaassaan. Tarina perustuu, pelottavaa kyllä, ohjaajan omiin kokemuksiin.

Tarina kertoo Fritsistä, kymmenen auringonkiertämän ikäisestä koulupojasta, joka maalaiskoulusta isoon kouluun muutettuaan saa tuta ison koulun tavat. Kurinpito on pahempaa kuin spartalaisessa armeijassa ja rivit pitävät olla tanassa tai muuten sattuu ja lujaa. Kaiken pahan alku ja juuri on rehtori Lindum-Svendsen, joka käyttää sumeilematta valtaansa ja siinä sivussa isoja kouriaan. Mutta löytää Frits myös hengenheimolaisen uudesta musiikkiopettaja Freddystä ja Martin Luther Kingistä. Vuosi on 1969 ja hipit pitkine tukkineen valtaavat Tellusta. Eipä auta Kinginkään unelma kuitenkaan enää, kun rehtori ylittää valtuutensa räikeästi ja edessä on sairaalareissu. Loppu on taistelua hyvän ja pahan, eli rehtorin ja Fritsin nukkavierun perheen välillä, jossa ystäviksi luullut pettävät ja vihollisiksi arvellut jäävät rinnalle.

Tämä on nähty niin moneen kertaan, että häiritsee. Tanskan versio Kuolleiden Runoilijoiden Seurasta ja ties mistä muuta vastaavasta elokuvasta on periaatteessa ihan kivutonta katsottavaa mutta kärsii arvaamattomuuden puutteesta. Sympaattinen Daavid ja Goljat- satu saa kyllä katsojan puolelleen hetkeksi vaan tuntuu siitä huolimatta jokseenkin turhalta rainalta. Olisipa nyt miljööksi valittu edes jokin muu kuin koulumaailma, niin tätä ei niin selkeästi vertaisi em. Robin Williams- bravuuriin tai Mona Lisan Hymyyn tai mitä niitä on. Tympeältä tuntuu myös elokuvan ohjaus ja leikkaus, jonka ansiosta on ajoittainen tyhjäkäynti ja lukuisat turhat otokset.

Rehtori Lindum-Svendsen on käsittämättömän puhdas paha, mitä katsoja ei voi sietää. Mielenkiintoisempaa olisi ollut tarjoilla päämaikankin sadistisuus pieninä paloina ja inhimillisemmin mutta nyt on valittu linja, jossa selkeästi Frits ja hänen perheensä jäävät pieneksi auktoriteetin jylistellessä betonikuormurilla yli. Myös Martin Luther King- vertailut menevät välillä yli hilseen ja alleviivaavat ärsyttävästi elokuvan tapahtumia. King oli kova jätkä mutta tästä elokuvasta uhkaa ajoittain tulla täyttä torta på tortaa, kuten tuottajamaassa sanottaisiin, kun Frits ryhtyy toteuttamaan tämän afroamerikkalaistaistelijan opetuksia. Ja kun tämä on vielä niin ennalta-arvattavaakin! No, lopussa toki arveli pahan saavan paremmin ansionsa mukaan. Rehtorin pääseminen liian helpolla toisaalta myös ärsyttää katsojaa, kun koko filkan ajan on istutettu kunnollista paha-saa-palkkansa- asetelmaa.

Elokuvan parasta antia on mielisairaudesta kärsivän Fritsin isän esittäjä Jens Jørn Spottag. Hän osaa luoda hahmoon hengästyttävää lempeyttä, välittämistä, haurautta ja ylpeyttä melkeinpä pelkillä silmien liikkeillä. Todella miellyttävää katseltavaa. Spottag saa kohtauksissaan elokuvan elämään. Isästä on luotu hieman rosoinen mutta tyylikkään omanarvontuntoinen mies vastapainoksi riehuvalle rehtorille, jota Bent Mejding esittää hieman kaavoihin kangistuneena. Janus Dissing Rathke itse Fritsinä on hieman Vaahteramäen Eemelimäinen mutta pitää kasvoillaan myrkyttyneen perusilmeen kuin Sulevi Peltola tai Leo Jokela itsepäisimmillään.

Mukavaa katsottavaa, joo, mutta on tämä tehty paremminkin. Elokuva on saanut viime vuonna Berliinissä Kristallikarhun, joten sen sanoma puree, ja hyvä sinällään niin. Jokin tätä kuitenkin estää pääsemästä klassikkostatukseen.

Renek for Smackthejack.net

Photos copyright by Zentropa Entertainments, 2006

Traileri: