STOP THE PRESS!

Nuoren Wertherin jäljillä

Nuoren Wertherin jäljilläOhjaus: Jarmo Lampela
Käsikirjoitus: Ulrich Plenzdorfin romaanin perusteella Jarmo Lampela
Tuotanto: Jarmo Lampela
Pääosissa: Jyri Ojansivu, Juha Kukkonen, Iina Kuustonen, Meri Nenonen, Aarni Kivinen, Jyrki Nousiainen
Arvio: 4/5

Jarmo Lampelalla on vauhti päällä. Mieheltä taitaa tulla tänä vuonna useampikin täyspitkä ja mikäs siinä, jos jälki on näin katsottavaa. Ulrich Plenzdorfin näytelmään Nuoren W:n uudet kärsimykset löyhästi perustuva uutukainen kertoo kuvanveistäjä Markus Viitasesta, joka elelee Suomenlinnassa ja kipuilee vaimonsa kanssa lapsettomuuden ikeessä. Eräänä kauniina päivänä kaikki revitään auki, kun Markus saa kirjeen poikansa kuolemasta. Niin, poikansa, jota hän ei ole nähnyt 15 vuoteen ja jonka elämästä hän on täysin luisunut pois. No eipä isänsä olemassaolosta kyllä tiennyt poika Eerokaan. Alkaa palapeli, jossa isä yrittää liian myöhään koota kuvaa poikansa luonteesta ja takaumissa näytetään Eeron yrityksiä ottaa yhteyttä isäänsä. Siinä sivussa Eero rakastuu varattuun naiseen, josta tietenkin tulee Markukselle tärkeä kontakti tavoitteessaan saada Eerosta selko.

Elokuva etenee epäsuomalaiseen tapaan älykkäästi ja maalaillen. Kaikkea ei lyödä katsojan silmien eteen, että katso katso, nyt noin tässä tapahtuu, vaan tapahtumien rakentelulle ja henkilöiden kasvulle jätetään tilaa. Ja onneksi niin, sillä tässä elokuvassa päähenkilöitä tuntuu olevan koko kööri. Päähenkilöhän on se, joka elokuvan aikana muuttuu, kasvaa, oppii. Aarne Tapolan kuvaus on kaunista ja soljuvaa ja mikäs on kuvatessa, kun ympärillä siintävät Viaporin kauniit maisemat. Elokuvan alku on suorastaan pysäyttävän hieno. Puoleenväliin asti ei tunne edes katsovansa elokuvaa vaan olevansa tapahtumissa. Kasassa on ainekset todella hienoon elämykseen.

Valitettavasti leffa hieman menettää otettaan puolenvälin tuolla puolen. Loputon arvuuttelu alkaa menettää tehoaan ja samojen asioiden kertaukseenkin sorrutaan. Olisiko elokuva menettänyt muuta kuin pituutta, jos Iina Kuustosen esittämä Katri, Eeron lemmitty, ei olisi kiusannut Markusta vaan asiaan olisi päästy nopeammin? Katrin toiminta jää hieman perustelemattomaksi. Onneksi ryhtiliike tapahtuu loppua kohden ja asiat keritään ansiokkaasti rullalle. Liikutukselta ei voi välttyä, ei ainakaan siitä päätellen, että lehdistönäytöksessä tuntui monella olevan flunssa ja Nessut kahisivat.

Näyttelijöistä ei ole kuin hyvää sanottavaa. Juha Kukkonen nyt on aina hyvä ja niin nytkin aidosti hämmentyneenä Markuksena. Häntä tukee koko muu ensemble, eritoten nuoren Eeron roolissa debytoiva Jyri Ojansivu, joka tuntuu syntyneen valkokankaalle. Uskallan väittää tästä ilmeikkäästä mutta superkarismaattisesta hepusta kuultavan vielä. Jos elokuva olisi Hollywood-tuotantoa, voisi Jyrki Nousiaiselle huoletta povata miessivuosa-Oscaria hieman kaistapäisehkön telakkamiehen roolista – nythän on niin, että Nousiainen varastaa vaivatta omat kohtauksensa eikä tee edes heikkoa. Musiikki on yleensä hyvää silloin kun se soljuu luontevasti eikä sen olemassaoloa huomaa. Nyt sen kyllä huomasi mutta en ole silti sitä mieltä, että se olisi mitenkään korviinpistävän surkeaa vaikka elokuva onkin lähes läpisävelletty. Lampelan ansioksi on laitettava, että takaumat toimivat hienosti ristiin rastiin ja lomittain ja Eeron haamu on aika monessa kohtauksessa mukana. Välillä taas isä elää mukana kertomuksissa, joita pojastaan kuulee. Mielenkiintoinen ratkaisu eikä huono ollenkaan.

Loppuun häiritsevät kauneusvirheet: 1) Isän tunteettomuus on vähän karua katsottavaa, vaikka kyynel lopussa tirahtaakin 2) pojan kuolemaa pedataan koko elokuvan ajan ja sen lopullinen tapa tuntuu vähän antikliimaksilta 3) Katrin ja elokuvan nilkin Timon aviopari on niin epäkesko, että se ei ole millään muotoa enää uskottavaa. Paitsi että kai tuollaisiakin on. Ehkä.

Lisämateriaalina traileri ja musiikkivideo.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Vegetarian Films /SF Films, 2014

Traileri: