STOP THE PRESS!

Georg Ots – Georg Ots – suuri taiteilija

georg_otsLevyillä kuullaan mm. Saarenmaan valssi, Unohtumaton ilta, Syysunelmia, Moskovan valot. Älä kiiruhda, Vait’ on huulet, Äidin sydän, Puutarhan portilla, Kuolleet lehdet, Hopeahapset, Rakastan sinua elämä, Metsäkukkia, Voiko koskaan tulla toista, Muuttuvat laulut, Kehtolaulu ja Venezuela
Arvio: 4/5

Virolainen Georg Ots (1920-1974) oli yksi valovoimaisemmista ooppera- ja operettilaulajista. Hän toimi menestyksekkäästi Estonia-teatterin tähtenä. Ots oli hyvin tunnettu oman maansa lisäksi myös Suomessa ja Neuvostoliitossa. Vaikka hän olikin pääsääntöisesti edellä mainittujen tyylisuuntauksien laulaja, niin hänet muistetaan myös kansanlaulujen ja iskelmien tulkitsija. Otsi teki muutaman kiertueen Suomessa Neuvostoliitto-seuran avustuksella, mutta vasta Saarenmaan valssi teki hänestä tunnetun. Nyt Warner Music on kasannut tupla-cd:n ”George Ots – suuri taiteilija”, jolle on kasattu Otsin parhaimmistoa.
Kokoelma aloitetaan tietenkin Saarenmaan valssilla, joka osoittaa Otsin äänen toimivan erinomaisesti myös valssissa. Luvassa on myös iskelmää ja operettia. Ainakin allekirjoittaneelle ovat jääneet mieleen seuraavat kappaleet ensimmäiseltä levyltä – ne edustavat enemmän iskelmää: ”Unohtumaton ilta”, ”Moskovan valot”, ”Älä kiiruhda” ja ”Metsäkukkia”. Erikoisuutena voidaan mainita, että Ots esittää osittain ranskaksi legendaarisen ”Kuolleet lehdet”, jonka suomenkielisistä sanoista vastasi Kullervo (oikealtaan nimeltään Tapio Lahtinen). Sen lisäksi hän tulkitsee myös valssin ”Vait’ on huulet”, joka on peräisin operetista Iloinen leski. Toisen levyn aloittaa Otsin yksi tunnetuimmista tulkinnoista eli ”Muuttuvat laulut”, jota myös muut artistit ovat tulkinneet. Muita mielenkiintoisia tulkintoja ovat mm. ”Yön saapuessa”, ”Venezuela”, ”Muistojen kultaiset ruusut” ja Aleksis Kiven sanoihin perustuva ”Laulu oravasta”.

Tämä, kuten myös aiemmin arvioimani Olavi Virran kokoelma, kuuluvat Warnerin ”Musiikin mestareita” -sarjaan, joka esittelee kattavasti kotimaiseen kevyeen musiikkiin vaikuttaneiden artistien tuotantoa. Näin tuplakokoelmille on saatu mahdutettua 48 kappaletta, mikä on kiitettävä määrä ei-boximaiselle kokoelmalle. ”Georg Ots – suuri taiteilija” on erinomainen läpileikkaus taiteilijan yli 20 vuoden levytysuralta Suomesta, sillä se tarjoaa monentyylistä laulua rauhallisesta kansanlaulusta mollisävytteisen iskelmän kautta duurisävytteiseen valssiin. Voin lämpimästi suositella kaikille hyvän vanhemman kotimaisen musiikin ystäville.

Jukka L. Savolainen for smackthejack

Photo’s Copyright by Warner Music, 2005