STOP THE PRESS!

Samae Koskinen – Vol.1

samae_koskinen1.Pakoon 2.Sunnuntai 3.Ulappa 4.Hän asuu näillä kulmilla 5.Tuhkaa 6.Universumi 7.Leikkipuistossa 8.Talven jälkeen 9.Lintuveljekset 10.Hei poika 11.Kummitus 12.Aurinko
Arvio: 4/5

Jossakin vaiheessa minusta alkoi tuntua siltä, että suomirockin aika alkaa olla ohi. Vanhat bändit pikkuhiljaa hajoavat, eikä uusia pahemmin ole näköpiirissä. Entiset dinosaurukset alkavat toistaa itseään turhankin tavalla, ollen lopulta enemmänkin säälittäviä, kuin ihailua osakseen kerääviä. Onneksi tämänkin kokoisesta maasta löytyy kuitenkin uusia ja hyviäkin artisteja, joiden musiikin laskisin kyseiseen genreen. Vaikka Sister Flo -yhtyeestä tutun Samae Koskisen esikoissooloalbumista tuleekin mieleen välillä hieman turhankin vahvasti suositun Liekki -yhtyeen tuotanto, on se kuitenkin erittäin korkealaatuinen ja omaperäinenkin julkaisu. Levyn soundi on trendikkäästi suoraan 60-70-luvulta, tuoden parhaimmillaan mieleen psykedeelisyydessään melkeinpä itsensä Beatlesin. Löytyy rapaisia mellotron-soundeja, vanhoja analogisyntikoita ja tietenkin lämpöä vaikka muille jakaa. Albumin kestokin on sopivasti vinyyli-LP:lle mahtuva hieman vajaa 40 minuuttia. Sävellykset ovat taidokkaita ja sanoitukset harmittoman soljuvia. Sanoitusten takaa löytyykin niinkin taitavia kavereita kuin Kauko Röyhkä, Sanna Karlström, Tomi Kontio, Inka Nousiainen ja Saila Susiluoto. Levyn tuotannosta taas vastaa Samaen kanssa Riku Mattila, jonka meriittilistalta löytyy sellaisiakin suuruuksia kuin 22-Pistepirkko ja Ismo Alanko.

Samae Koskisen pehmeän huokaileva ääni ei välttämättä miellytä kaikkia kuulijoita. Parhaimmillaan se onkin nimen omaan rauhallisissa kappaleissa, joita tältä albumilta löytyy koko levyn mitalta. Tunnelmallisen suomenkielisen rock-musiikin ystävät nauttivat melko varmasti Samae Koskisen soolo-debyytistä täysin rinnoin.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Khy Suomen Musiikki Oy, 2006