STOP THE PRESS!

Make Some Noise – The Amnesty International Campaign to Save Darfur

make_some_noiseLevy 1: 1.U2: Instant karma 2.R.E.M: #9 dream 3.Christina Aguilera: Mother 4.Aerosmith & Sierra Leone’s Refugee All Stars: Give peace a chance 5.Lenny Kravitz: Cold turkey 6.The Cure: Love 7.Corinne Bailey Rae: I’m losing you 8.Jakob Dylan & Dhani Harrison: Gimme some truth 9.Jackson Browne: Oh, my love 10.The Raveonettes: One day at a time 11.Avril Lavigne: Imagine 12.Big & Rich: Nobody told me 13.Eskimo Joe: Mind games 14.Youssou N’Dour: Jealous guy
Levy 2: 1.Green Day: Working class hero 2.Black Eyed Peas: Power to the people 3.Jack Johnson: Imagine 4.Ben Harper: Beautiful boy 5.Snow Patrol: Isolation 6.Matisyahu: Watching the wheels 7.The Postal Service: Grow old with me 8.Jaguares: Gimme some truth 9.The Flaming Lips: (Just like) Starting over 10.Jack’s Mannequin & Mick Fleetwood: God 11.Duran Duran: Instant karma 12.A-ha: #9 dream 13.Tokio Hotel: Instant karma 14.Regina Spektor: Real love
Arvio: 3,5/5

Mikäs nimihirviö tämä? Ei kannata pelästyä, täysin ihmeellisen kirjainrivistön alta pilkistää kansikuvassa Lennonin Johnin lempeä pallonaama ja homman juju alkaa selvitä. Kyseessä on Amnesty Internationalin tuottama tuplalevy Darfurin kriisin auttamiseksi. Sudanissahan on käynnissä aseellinen konflikti, ellei peräti etninen puhdistus, jossa on kuollut ehkä jo jopa 250 000 ihmistä ja kotinsa on joutunut jättämään 2,5 miljoonaa; Apua tarvitaan. Nyt pennosia yritetään keräillä John Lennonin tribuutilevyn muodossa. Kenenpä muunkaan laulut tilanteeseen paremmin sopisivat kuin tuon ikuisen maailmanparantajan?

Kappaleista sinällään on hyvin vaikea mennä aukomaan päätään, joten tätä levyä pitää lähestyä ihan yksinkertaisesti vain siltä pohjalta, miten koko idea toimii ja minkälaisia versioita kuuluisat artistit ovat John-sedän hengentuotteista saaneet aikaiseksi. Onhan tämä melkoinen paketti, se on sanottava heti alkuun. 28 kappaletta mitä kummallisimpia variointeja noista klassikkokappaleista hyydyttää veret aneemisimmaltakin kulkijalta mutta eipä tätä missään tapauksessa ole tarkoituskaan hotkia kerralla ja yhteen menoon vaan pikkuhiljaa fiilistellen. Sitä paitsi osa kappaleista on ympätty levyille useampina eri variaatioina, joten niistäkin on vara valita oman suosikkinsa näkemys teemasta.

Ykköslevyn avaa itseoikeutetusti rokin joulupukki U2 mutta tällä erää freesiä näkemystä Instant Karmaan tuo Bonon kerrassaan suoraviivainen laulutulkinta, jota ei heti edes Bonoksi tunnista. Intro ja outro ovat päheetä regeetä eikä R.E.M. jatkossa petä käsitellessään #9 Dreamia. Michael Stipen ja sen helskyvän kitaran tunnistaa vaikka Mariaanien haudassa loikoillessaan mutta sinällään versio on hieman väritön. Christina Aguilera yllättää revitellessään Motherissa sydämensä kyllyydessä mutta sovitus on liian originaalinomainen. The Curen Love on psykedeelinen huumekaikuversio ja Corinne Bailey Raesta ei tiedä osoittaako hän kunniaa Lennonille vai Carole Kingille. Avril Lavigne on pettymys, hänen Imaginestaan olisi odottanut räväkämpää, jopa rumempaa vetoa mutta hyvinhän neito kyllä laulaa, se on selvä. Youssou N’Dour on aina varma valinta ja tällä kertaa hän vetäisee Jealous Guyn ilman isompia maneereitansakaan.

Kakkoslevy ei ihan yllä ykkösen tasolle, joskin hyvin sekin kulkee. Green Day onnistuu erinomaisesti Working Class Heron rauhallisen maalailevassa tunnelmassa ja malttaa pitää punkkikitarat kaapissa toiseen chorukseen saakka. Snow Patrol tempaisee Isolationin niin kohtalokkaan kuuloisesti, että pelko hiipii puseroon eikä The Postal Servicen poreilevasti kupliva Grow Old With Me ole sekään valjua kuultavaa. Tällä levyllä liian moni artisti vetäisee tulkintansa vähän vasurilla, mm. A-ha, Matisyahu ja The Flaming Lips olisivat voineet käyttää muutaman minuutin enemmän aikaa sovituksiensa pohtimiseen. Onneksi edes Tokio Hotel on Instant Karmansa kanssa niin tosissaan ja rankkana, että Sidoste-sukat pyörähtivät kuperkeikan ja muuttivat pois.

Paitsi että tässä on kerralla liikaa tavaraa, on tässä myös hieman liian valju tunnelma. Kappaleet menevät mukiinmenevästi läpi ja niitä on ’ihan jees’ kuunnella mutta siihenpä se usean osalta jääkin. Huippuhetkiä ei oikein synny. Sitä paitsi sekametelisoppa on varmaan omiaan karkottamaan joitakin mahdollisia ostajia pois. On hyvä, että artistit edustavat useita eri tyylisuuntia mutta silloin sovitukset olisivat voineet olla paljon, paljon mielikuvituksellisempia. Tällaisen, lähes kaikille tutun materiaalin kanssa olisi ollut herkullista revitellä oikein kunnolla. Nyt hommat ovat usein vähän sinnepäin. Ajatus on äärettömän mielenkiintoinen mutta ei tässä oikein odottamaani loistoa ole. Kappaleethan toki ovat hyviä eikä levykään sinällään surkea ole, päinvastoin, mutta enemmänkin olisi voinut nyt liian hajanaiseksi jäävältä kokoelmalta pyytää. Ehkäpä tässä levyssä on kyse puoliksi musiikkinautinnosta ja puoliksi Darfurista. Tärkeä asia on aina tärkeä asia, joten siinä mielessä levy ajaa paikkaansa. Huonompiakin hyväntekeväisyystekeleitä on kuultu ja paljon.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Warner Bros Records / Iain Mcmillan &Yoko Ono, 2007