STOP THE PRESS!

Generation XXX – Victims? Accused?

generation_xxx1.Intro/Which side of the mirror 2.Poison 3.Sheep among the wolves 4.Neverland Arvio: 3/5 Harvoin on kriitikkoa viety näin kahville, kuin Generation XXX- yhtyeen tapauksessa. Pahvikannen perusteella oletin ryhtyväni arvostelemaan helsinkiläisen opiskelija-osuuskunnan tuottamaa eteeristä taidepop-pläjäystä, jossa nainen vinkuu korkealta ja kovaa ja viulukone taustalla räksyttää hanakasti vieden ajatukset melodiattomista kappaleista saarettoman meren kuohunnan äärelle tai johonkin. Ja mitä sitten tapahtuukaan? Oli pakko tarkistaa niin aistien tallellaolo kuin CD:n oikeellisuuskin, kun stereoista parahtaakin ilmoille lujin bassorummun iskuin varustettu miehekäs örinämetalli! Kiitti, pojat! Tästä yllätysaspektista tärähtää välittömästi yksi lisäpiste, sillä shokeeraaminen on taiteessa aina tärkeää, vaikkakin liian vähän teoiksi realisoitunutta ja toisekseen levykannen ja sisällön pahanpäiväinen ristiriita on mahtava. Entäs sitten musiikki? En totisesti tunne örinän eri alalajeja tai termistöä, mistä pahoittelut, mutta kovasti tässä on Panteraa, Entombedia tai vaikkapa Impaled Nazarenea kuunneltu. Homman nimi on siis se, että särökitarat ulvovat heveimmillään, komppikopla takoo soittimiaan kuin kolmikätisinä ja kaksi laulajaa vetelevät henkensä hädässä siinä kakun päällä äänet raastinraudan raikkaina. Painajaiset, paranoia, raiskaukset ja yleinen frustraatio vilahtelevat sanoituksissa, kuten pitääkin. Sanoja on tottumattoman hevisilmän pirun vaikea seurata mutta propsit siitä, että sellaiset ylipäänsä kannessa ovat. Ilman niitä bändin sanottava menisi metsän puille, sillä pelkillä nimillä Vocalist I ja Vocalist II levykansissa ujosti esiintyvät jäppiset ovat niin tunteella ja antaumuksella hommassa kiinni, että siinä myllerryksessä tulkinnan nyanssit tahtovat puuroutua. Mutta onhan laulajien puristuksessa fiilistä ja se välittyy. Ellei hevi ole näille hahmoille intohimo ja hapen korvike, niin ei sitten mikään. En osaa oikein tarkemmin sanoa, miltä tämänkaltaisen kaman pitäisi kuulostaa silloin, kun se on oikein hyvää. Itselläni heräsi hieman ajatus tahattomasta komiikasta. Jotenkin otteessa on niin paljon käden tärinää, että se tuppaa menemään hieman hassun puolelle, jopa lieväksi heviparodiaksi. Soitannollisesti rumpu ja basso laahaavat aavistuksen perässä joissain kohdissa ja muutenkin soitossa on hieman hiomista mutta toisaalta meno on kokonaisvaltaisesti niin vahvaa, että sen sietää. Kotikutoisuuden makua tästä ei kuitenkaan saa poistettua ja kun kappalemateriaalikin on vähän samankaltaista toisiinsa nähden, niin ei tämä varmaan omassa kontekstissaankaan ihan kärkitavaraa ole. Tai sitten olen väärässä ja minun on parempi pysyä vain humppalevyjen ahkerana arvioitsijana. EP:n kappaleista ei mikään nouse ehdottomasti ylitse muiden. Missä on mielikuvitus, missä kultaiset ajatukset? Kun on kamat, into ja mahdollisuus tehdä niin miksi ei räjäyttäisi pankkia tai tekisi kuuntelukokemuksesta nautittavamman laittamalla kappaleisiin hieman enemmän eri kokeiluja. Tai kuten Remu Aaltonen asian ilmaisisi, ”lisää laivaa”. Nyt koko EP sujahtaa kaikessa lyhyydessään ohi vähän tasapaksuna. Intron vinku nostaa ärsytystasoa, Poisonin rytminvaihtelu kulkee yllättävänkin napakasti ja Neverlandin kuorohuudahdukset ja aavistuksen letkeä, parin nuotin rumpusoolo toimivat sangen nassakasti mutta muuta tunteita levy ei oikein herätä. Tätä tällaista metallimassaa kun Suomessa tekee kuulemma joku toinenkin yhtye. Generation XXX:llä on periaatteessa meininki hilkulla mutta miksi hevifani ostaisi juuri tämän levyn lukuisten samankaltaisten joukosta? Kas siinäpä kysymys. Your war is lost. Renek for smackthejack.net Photos copyright by Pekka Productions, 2007