STOP THE PRESS!

Absoluuttinen nollapiste – Iiris

iiris1.Muistaisit miksi 2.Minä en 3.Lumous, menit sitten haihtumaan 4.Tytöt varieteen 5.Se ei voi olla minun 6.Puhelin mutta ei luontoa 7.V niin kuin verkosto 8.Jos sanoo että tekee 9.Pidän maastanne 10.Hän ei voi olla minun 11.Iiris
Arvio: 4/5

Paljon on vettä virrannut niin Ounasjoessa kuin Tammerkoskessakin vuoden 1993 jälkeen, jolloin rockin SM-kisoissa ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle näyttäytyi rovaniemeläinen kummajainen nimeltä Absoluuttinen Nollapiste. Kukapa olisi uskonut, että tuolloin ujosti ja vähän epävarmasti esiintynyt orkesteri olisi täydessä iskussa 13 vuoden päästä ja julkaisisi 9. studioalbuminsa Iiriksen? Näin on näppylät nytten.

Edellinen Mahlanjuoksuttaja -teemalevy seikkaili syvällä ihmismielen sopukoissa ja vuoden 2000 Olos oli lähellä luontoa mutta Iiristä voitaisiin pitää teknologiateemaisena levynä, sillä siinä kiire ahdistaa, kännykät piippaavat, faxit laulavat ja ihmissuhteet ovat jotain mitä hoidetaan kahvitunnin puolivälissä. Edelliset levyt ovat Absoilta olleet myös suorastaan piinallisen vaikeita niin musiikillisesti kuin, no, lyyrisestikin mutta nyt on tunne, että yhtye on ottanut ison askeleen kohti valtavirtaa, minkä tienoilla se hetken aikaa ehti kuikuilla 90-luvun puolivälissä ennen kapseloitumistaan arvaamattomaksi taidepopjengiksi. Ratkaisu toimii, sillä kaikesta kuulee että ihan uusi virta on löytynyt bändin tekemiseen. Ehkä Mahlanjuoksuttaja oli erään aikakauden päätös, jonkinlainen vuorenhuippu, josta ei ollut enää teitä jatkaa ja niin suoraviivaisempi sointi on löytynyt jostain kätköstä.

Joillekin voi olla ongelma, että Abso on yhtye, joka kulkee Tommi Liimatan sanoitusten ehdoilla mutta mie tykkään. Tällä levyllä yllättää, että Liimatan parina sanoituksissa on häärinyt Marko Ylianttila ja myös Tomi Krutsin, no eihän se taida tavatonta kyllä olla, mutta ei näistä runoista erehtyä voi. Liimatan tyyli hahmottaa maailmaa ja valua metaforina kompaktilevylle on niin omanlainen, että se varmasti jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Eräs tästä juontava seikka on se, että varsinaiseen musiikilliseen antiin ei ehdi kuulija niin hyvin keskittyä, ainakaan ensikuulemalta, kun korva ojossa on pakko ahmia Liimatan viistoja visioita ja lunkia lyriikkaa. Liimatta on tällä levyllä todella kovassa lyönnissä, sillä sanat onnistuvat naurattamaan, koskettamaan, ottamaan kantaa, viihdyttämään, kertomaan tarinaa, kikkailemaan…Riimejä on harvassa mutta sitten kun on, niin kylläpä sen sieltä korva poimii. Liimatan lausetaiteen varjoon jää, että poikien soittotaito on parantunut todella lujasti takavuosiin nähden Abso kuulostaa nyt erittäin mehevältä orkesterilta. Kun sävelissäkin on imua enemmän kuin aikoihin, voidaan puhua onnistuneesta tekelestä.

Muistaisit Miksi avaa pelin jäpisevällä skitalla ja ihmeellisellä helikopterisoundilla. Kappaleen väliosa pelittää kympillä ja rumpukomppi on myönteisen kuuloinen. Minä En on kuin CMX:ää tenoriäänellä ja muutenkin Abson mittapuulla silkkaa hittiä. Puhelin Mutta Ei Luontoa taitaa olla levyn helmi, sillä sen discomaisesta takapotkusta saisi hieman puhtia pykäämällä mainion remixin tanssilattioille. Muutenkin kappale on lähes täydellisen mainio ja pelkästään rivi ”mulla on puhelin muttei luontoa olla käyttämättä sitä väärin” riisuu aseista. Leevi & the Leavings tulee jotenkin niin teemalta kuin taustaltakin mieleen. Pidän Maastanne kulkee mainiosti ja suorastaan kerjää radioaikaa ja V Niin Kuin Verkosto on levyn paras biisinnimi. Koskettavaa puolta tarjoaa Se Ei Voi Olla minun / Hän Ei Voi Olla Minun- jatkumo, jossa kaksi kappaletta kertoo yhden, melko kylmäävän tarinan. Onnistunut ratkaisu.

Eihän tämä edelleenkään hittikamaa ole mutta Absoluuttisen Nollapisteen asteikolla todella helppoa kuunneltavaa. Kappaleissa on potkua ja ilmavuutta järjestään ja yhtyeen tuotantoa joskus vaivannut sisäsiittoinen tunkkaisuus on nyt miksattu kuulumattomiin. Väliosia ja riemastuttavia rakenteita riittää kuin taikurin hatusta nykäisten eikä kuulijalla tule tylsää. Tommi Liimatta ei ole koskaan ollut laulajana mikään Pavarotti mutta ketään toista on vaikea kuvitella hänen aivoitustensa tulkiksi – sitä paitsi Lumous, Menit Sitten Haihtumaan- kappaleessa Liimatan tulkinta on jopa pysäyttävän kuuloista. Hienoa muuten, että kansilehtiseen on painettu sanat, sillä ilman niitä kuluisi tarpeettomasti energiaa Liimatan älynväläysten poimimiseen eikä musiikillisia ratkaisuja älläisi sitäkään vähää mitä nyt. Iiris osoittaa mahdollisille epäilijöille myös, että sanojen hallitsevasta luonteesta huolimatta Absoluuttinen Nollapiste on todellakin Bändi eikä vain Tommi Liimatan egotrippi.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Johanna Kustannus, 2007