STOP THE PRESS!

Eppu Normaali – Syvään päähän

syvaan_paahan1.Tahdon sut 2.Syvään päähän 3.Kuumemittari 4.Pallit heiluu taas 5.Haistakoon veen 6.Kun valot tulevat vastaan 7.Lennä mun luo 8.Laulu jää pystyyn 9.Jokainen hetki historian 10.Cry baby 11.Minkä teit
Arvio: 3,5/5

Hohhoo. Suomirokin jättiläisen 14. albumi ei ensimmäisellä kuuntelulla kyllä mairittelevaa kuvaa anna bändin nykytilasta. Mitään ei jää mieleen, mitään ei muista eikä mikään edes kiinnosta. Onko Eppu Normaali sortunut hutiloimaan surkean levyn? On tämä muuten Eppu-levyksi merkillinen kokemus. Otetaanpa uusiksi. No niin. Sieltä se lähtee.

Vasta toinen ja kolmas kuuntelukerta avaavat korvat uudelle Eppu-materiaalille, mikä on hämmästyttävää, eritoten kun edellinen Sadan Vuoden Päästäkin- albumi oli kertalaakista hittijytää alusta loppuun ja tungettu täyteen tarttuvaa tavaraa ja mielekkäitä detaljeja. Nyt voi kuvitella, että Eppujen yllättävänkin nopeasta paluusta levylautasille riehaantuneet fanit voivat olla vähän ristijakoisissa tunnelmissa. On oikeastaan uudistumisen ja nahkansa kuorimisen merkki, että tekee levyn, joka avautuu ajan myötä ja rauhassa mutta se ei ihan silti vielä poista sitä tosiasiaa, että tämä on kaikesta huolimatta vähän keskenkasvuisen kuuloinen. Mutta kuten sanottua, vanhat sedät ovat kuin viini. Tällä levyllä, eivät urallaan.

Avaus Tahdon Sut on ilmavasti toteutettu ja eniten radiohakuinen kappale koko levyllä mutta ei sekään ideoiltaan mitenkään ylivoimainen. Syvään Päähän on Mark Knopfler- kikkailua ja jopa imitointia mutta keski-ikähevi-intro naurattaa. Martti Syrjä ei sanoitusteknisesti ole läheskään parhaassa vedossaan koko levyllä ja Syvään Päähän on lyyrisesti vähän hölmö. Kuumemittari on oikeastaan konkretisointi koko levyn ongelmasta eli siinä ammennetaan ahkerasti niin Jackpotista kuin Afrikka, Sarvikuonojen Maastakin. Kun Valot Tulevat Vastaan on onnistunein sanoitus riimikikkailuineen ja muutenkin sangen koskettava vetäisy, levyn parhaita kastissaan. Lennä Mun Luo vajoaa tylsäksi hokemahelistelyksi ja Laulu Jää Pystyyn on ylipitkä mutta onneksi chorukseltaan ja tunnelmanvaihteluiltaan sentään kelpo kipale. Päätösraita Minkä Teit jaksaa ihmetyttää sanan ’haastehikisen’ kohdalla kerta kerran jälkeen. Kaunis kappale jää paitsioon kun miettii, että onko tuollainenkin sana oikeasti olemassa vai onko Martti vallan keksinyt uusia termejä.

Tuntuu kuin vanhat ukot olisivat rakastuneet, sillä moni kappale ylistää lempeä tai mankuu sen tuskassa, lähinnä ensinmainittua. Mutta vaikka hilpeä ja sydämellinen ote kyllä välittyykin, on tämä vähän tasapaksu vaikka nyt jo monen kuuntelun perästä moni melodiakulku mieleen on jäänytkin soimaan. Joskus tulee tunne, kuin tämä olisi yhdistelmä kaikkien vanhojen levyjen ns. albumiraidoista eli vähän kuin tähteistä tehtyä pyttipannua, hyvää kyllä mutta mielikuvituksetonta. Ja jumaleisson, miten paljon näissä kappaleissa on osia! Joku voisi sanoa ideoita tuhlatun isolla kädellä mutta mitään kuolematonta ei nyt kyllä ole luotu. Soittopuoli on kyllä ennallaan, ellei parempaakin kuin ennen mutta esimerkiksi Syrjän laulusuoritukset ovat luvattoman korneja ja jopa falskeja useaan otteeseen. Kun sävelkikkailukin on tehty vähän kikkailun vuoksi eivätkä sovitukset nyt sinällään ihmeitä tarjoa (kuka niitä nyt oikeastaan odottikaan), niin ei tämä kyllä ihan Eppu-klassikkojen joukkoon nouse.

11 vuotta taitaa olla Epuille hyvä levytysväli, sillä silloin Pantse ehtii mietiskellä oivan tarttuvia sävelkulkuja ja laulumelodioita ja Martti taas käännellä kiinnostavia riimejä. Syvän Pään lauluista tuskin kovin moni onnistuu raivaamaan tietään keikkaohjelmistoon, Haistakoon Veen tuntuisi ainoalta pidemmän päälle sykähdyttävimmältä biisiltä. Muttamutta: Tarvitseeko sitä aina hittivetoista helppoa poppia tehdäkään? Eput ovat siinä asemassa, että saavat tehdä juuri sellaisen levyn kuin itsestä tuntuu ja jos siltä tuntuu, että nyt pannaan markkinoille Syvään Päähän niin sillä aamen.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Akun Tehdastuotanto / Poko Records, 2007