STOP THE PRESS!

Flippin’ Beans & Decreto 77 – Anthems From the Cities

flippin_beansFlippin’ Beans: Die die die, You are the one, Wake up
Decreto 77: No trendy winds, Sick society, Big bucks
Arvio: 3/5

Punk on jo pitkään nostanut hiljalleen päätään. Toisaalta se ei ole täysin kadoksissa tainnut ollutkaan – ainakin bändit ovat jaksaneet pitää henkeä yllä kellareissaan välittämättä siitä, kiinnostaako valtavirtaa vai ei. Sanottakoon heti kättelyssä, että en ole mikään kyseisen genren suurkuluttaja, joten siihen nähden tämän kahden punk-yhtyeen, joista toinen siis kotimainen Flippin’ Beans, jakaman minialbumin alle neljäntoista minuutin kesto ei ollut ainakaan liikaa herkälle pääkopalleni. Tuohonkin kestoon on saatu mahtumaan peräti kuusi biisiä.

Anthems from the Cities edustaa albumin molempien artistien osalta enemmän uudempaa, skeitimpää (pullamössö-) punk-henkeä, kuin sexpistolsmaista, munakasta vittuilu-rähinää. Sanoitukset ovat sentään yhteiskuntakriittisiä, jos kohta varsin mielikuvituksettomia. Meininki on omaan makuuni turhan pirteää, eikä maailman vääryys oikein tunkeudu perille asti. Poikain soitanta on kuitenkin osaavaa ja soundipolitiikkakin ihan kohdallaan – ei liian puhdasta, mutta ei toisaalta liian puuroistakaan, että kuuntelukokemus säilyy kuitenkin miellyttävänä. Tahtoo siis sanoa, että meiningissä on sopivassa suhteessa autotallia, mutta omaperäisyyttä peräänkuulutetaan.

Punk elää edelleen sen lukuisissa muodoissaan, se käy tästäkin julkaisusta ilmi. Bändi diggaa selvästi täysillä siitä mitä tekee ja se välittyy myös kuulijalle, mikä näin ollen täyttää tämän julkaisun olemassaoloon oikeuttavat kriteerit. Tämä albumi jäi muuten Flippin’ Beansin viimeiseksi, joten fanit, poimikaa oitis talteen.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Infected Records, 2008