STOP THE PRESS!

Mustasch – The New Sound of the True Best

mustasch1.Angel’s share 2.Parasite 3.Dogwash 4.Mine 5.Homophobic/Alcoholic 6.Double nature 7.I hunt alone 8.I’m frustrated 9.Black city 10.Bring me everyone 11.Down in black 12.Monday Warrior
Arvio: 4/5

Ruotsalaiseen Mustaschiin ei ole juuri tullut tutustuttua. Mikseiköhän? Ehkä oli jo aikakin, sillä 10-vuotisjuhlallisuuksiensa kunniaksi yhtye on käynyt studiossa raakkumassa kovimmat stykensä uusiksi ja iskenyt ostovoimaisen musiikkikansan hamuttavaksi kokkarin nimeltä The New Sound of The True Best. Uskottavaa garageheviä, immeiset, sitä.

Mustaschissa on kaksi sankaria, joiden suoritusten ansiosta bändi viehättää. He ovat laulaja Ralf Gyllenhammar, joka on välillä Lemmympi kuin Lemmy itse ja muutenkin kaikin puolin kyvykäs jäppinen, sekä rumpali Danne McKenzie. Viimeksimainittu on hyvä esimerkki siitä, miten komppikoplan hämäristä voidaan varastaa show kappaleessa kuin kappaleessa ja tehdä keskinkertaisestakin raidasta rummuttamalla taidetta. Bändi paahtaa häpeämättömästi eteenpäin suurella liekillä ja kuin juna konsanaan mutta ei haittaa yhtään. Pienenä ’kauneusvirheenä’ I’m Frustrated katkaisee meiningin puolivälissä slowarin ominaisuudessa ja kas kummaa: niin vaan kauneuskin onnistuu näiltä koijareilta. Erityisesti jousimelodia on oikein nannaa korville.

En oikeastaan tiedä miltä kappaleet ovat alun perin kuulostaneet mutta eipä tuo nyt haittaa, sillä ostan kyllä nämä uusioversiot ihan mukisematta. Kappaleet ovat periaatteessa samankaltaisia mutta silti niissä on tarpeeksi vaihtelevuutta ja ne ovat yksinkertaisesti häpeämättömän melodisia. Hyvä niin. Tämä materiaali sopii livebileisiin kuin nakutettu vaikka totuuden nimissä on sanottava, että levyllä tunnelma hieman hyytyy loppua kohden. Tämä ei johdu yhtyeen innosta, ehkä ennemminkin kuulijasta. Tai sitten joukkoon on päässyt eksymään muutama hieman vaatimattomampi biisi. No, tahti ei varsinaisesti haittaannu moisesta.

Levyllä on yksi uusi biisi, avausraita Angels Share, joka solahtaa joukkoon aivan luontevasti. Dogwashin rumpu iskee niin maan per…usteellisen tavalla ja täyspaahdolla tykitettävä Mine on alkukantaisen karstat seisauttavaa huutoa. Homophobic/Alcoholic todistaa, että yhtyeestä on vaikka miten suurille lavoille, sillä varhainen Metallicahan siitä tulee etsimättä mieleen. Bring Me Everyone surisee ja pörisee mukavasti ja tuntuu syvällä ja siinä on h-i-e-n-o kitarasoolo. Mutta ei niin hieno kuin Monday Warriorin röyhtäilevä kitara, joka on sangen hauska. Onpa levyllä piilobiisikin, joka hieman eroaa muusta materiaalista stabiiliudellaan ja tietyllä kunnianhimollaan. Sen laulu- ja soittosuorituksetkin ovat hieman eri puusta veistettyjä mutta ehkä se juuri siksi onkin piiloraita.

Kunnon rokin ystävät ovat tämän jo hankkineet, herneenpoimijoille tätä ei voi edes suositella. Siispä: Viikset vahaan ja baanalle!

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Gain, 2011