STOP THE PRESS!

Metallica & Lou Reed – Lulu

metallica_lou_reed1.Brandenburg gate 2.The view 3.Pumping blood 4.Mistress dread 5.Iced honey 6.Cheat on me 7.Frustration 8.Little dog 9.Dragon 10.Junior dad
Arvio: 2/5

Voi jeesus. Metallican ja Lou Reedin juopottelurupeaman seurauksena syntynyt Lulu ei antanut liikoja odottaa itsestään ensisinkun The Viewin perusteella. Kyllä, kaikkia känni-ideoita ei pitäisi laittaa toteen.

Korostettakoon, että Metallica on minulle erittäin tärkeä yhtye ja ehdottomasti henkilökohtaisessa Top5:ssani. Lou Reed taas on kova jätkä ja oman genrensä guru ihan muuten vaan. Lähtökohdat siis periaatteessa ovat mainiot mutta 1+ 1 ei aina ole 2 vaan joskus jopa -1. Lulu on täysin turhaan tuplalevyksi puettu kymmenen kappaleen kokoelma silkkaa äänirääkkäystä ja kammottavaa kaaosta. Tämä ei voi olla mahdollista. Tästä olisi voinut saada aikaiseksi jotakin ihan nasakkaakin, sillä Metallican raivoamat taustat toimivat kohtalaisesti silloin tällöin. Reedin osuudet taas eivät edes kohtalaisesti eivätkä milloinkaan. Soitossa on silloin tällöin 80-luvun kulta-aikojen tuntu mutta tunnelma katoaa, kun Reed avaa suunsa. Miksi James Hetfieldin osuus on niin vähäinen? Levyllä huomaa vain odottavansa, että oi jospa James vokaloisi seuraavan biisin – useimmiten turha toivo.

Reediä on joskus arvostettu lyyrikkona ja jopa runoilijana mutta en minä ainakaan tältä levyltä sellaisiakaan avuja löydä. Kappaleet ovat ylipitkiä ja korvista alkaa valua verta ja sielusta kakkaa viimeistään Junior Dadin 12:ennen minuutin kohdalla. Metallica on toki päässyt asemaan, että ihan sama vaikka äänittäisivät Jason Newstedin piereskelyä, kyllähän se myisi ja aivan sama vaikkei möisikään, joten kysymys herää – onko tässä sittenkin kyseessä suuri kynytys? Jumaleissön, ukot nauravat matkalla, no jos nyt ei pankkiin niin ainakin baariin. Saatiinpa tehtyä täyttä smäidää isolla rahalla ja ujutettua surkeimmat ideamme kuuntelijoiden korville asti. Ei, teoria romuttuu siihen, että yhtye soittaa vimmattuna ja tuntuu silloin tällöin panevan peräti parastaan. Mitähän helmiä näille pohjille olisikaan saanut tehtyä?

En lähde erittelemään levyn kappaleita, sillä kaikissa on sama, vastenmielinen idea: Rämisevän taustan päälle Reed ’räppää’ tuotoksiaan. Jossain vaiheessa Hetfield tulee tai jättää tulematta. Sitten kierrätetään samaa. Tästä levystä puhuminen ja sen kuunteleminen on ajanhukkaa. Menkää pelaamaan Angry Birdsiä ennemmin kuin luette tätä tai vielä pahempaa – kuuntelette Lulua!

Yksi tähti Reedille ja yksi Metallicalle, deal? Nyt – olkaa hyvät ja poistukaa levylautaseltani älkääkä enää tulko takaisin.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Sister Ray Enterprises Inc., 2011