STOP THE PRESS!

X-Men Legends

x-men_legendsTekijä: Raven Software
Julkaisija: Activision
Arvio: 4/5

Supersankareita, kevyttä toiminta-roolipelaamista, nättiä grafiikkaa, sujuvaa pelattavuutta. Ensimmäisen tunnin jälkeen olin varma, että jään tähän peliin koukkuun, pienestä suoraviivaisuudesta huolimatta. Toisen tunnin jälkeen en ollutkaan aivan varma, mutta jatkoin silti pelaamista. Sarjakuvalisensseillä varustettuina peleinä on julkaistu jos jonkinlaista viritystä, uudet Spidermanit käsittääkseni sieltä parhaimmasta päästä, vaikka ne pohjautuvatkin enemmän elokuviin. X-men Legends suhtautuu aiheeseen uudella otteella, joka miellyttää varmasti Marvel -universumin faneja ja niitä, jotka eivät kaipaa roolipeliltään miljoonan asian muistamista ja syvää eeppisyyttä, vaan kevyttä hahmonkehittelyä, toimintaa ja mukavia pelihetkiä.

Pienen alkuintron jälkeen päästään heti asiaan Wolverinen housuissa, eikä pelaajaa opasteta sen kummemmin, vaan pelaamiseen liittyviä vinkkejä tulee alkuvaiheessa tiuhaan tahtiin, myöhemmin harvemmin. Näitä seuraamalla kontrollit saa haltuun ja vaikka nappien oppiminen ottaakin pienen hetken, ne saa suht nopeasti selkäytimeen. Kaikki roolipelien perusideat löytyvät Xmen Legendsistä, jos vaikka vertaan sitä tuntemiini Final Fantasy–peleihin. Pikkumonstereiden sijaan mätkitään poliiseja ja pahiksien kätyreitä, taikojen sijaan käytetään mutanttien erityiskykyjä, hahmot saavat lisää kokemuspisteitä ja leveleitä, sekä pisteitä, joita voi käyttää supersankarinsa eri kykyjen kehittämiseen ja aina välillä tietenkin tulee isompia vastuksia. Matkaa tehdään yksin tai maksimissaan neljän mutantin ryhmässä ja pelin edetessä valikoimaa kumppaneiksi riittää toista kymmentä. Kaikilla X-meneillä on omat kykynsä, jotkut hahmot sopivat tiettyihin tehtäviin paremmin kuin toiset, mutta kukaan ei kuitenkaan tunnu aivan ylimääräiseltä.

Grafiikat ovat hyvän näköistä, lievällä sarjakuvamaisuudella kuorrutettua laatua, joka loistaa etenkin välianimaatiossa. Ääninäyttely on tarinaosioissa siedettävää, poikkeuksena erinomainen Patrick Stewart, mutta taistelun tuoksinnassa toistuvat yksittäiset lausahdukset vanhenevat nopeammin kuin Roguen uhreilta lähtee henki. Suuren juonen ohella voi suorittaa pienempiä tehtäviä ja vaikkapa kerätä talteen kentältä löytyviä sarjakuvia, joita voi sitten katsella iltojensa ratoksi. Elokuvien ja sarjakuvien parhaita paloja yhdistelevä juoni ei heti tempaa mukaansa, mutta on kuitenkin loppuun asti mietitty kokonaisuus.

Kavereidenkin kanssa voi pelata, jokainen voi ohjata omaa hahmoaan ja ellei neljää kaverusta saada samaan aikaan Xboxin ääreen, ohjaa tekoäly tietenkin muita sankareita. Pelaaja voi myös koko ajan vaihtaa hahmoaan näiden neljän välillä, joten parhaat kyvyt saadaan aina käyttöön. X-men Legends on erinomainen teos, mutta ’se jokin’ siitä tuntuu loppujen lopuksi puuttuvan. Idea toimii, toteutus myös, hahmoja on riittämiin, vain pelillinen köyhyys ja toisto jää kalvamaan mieltä. Olen varma, että kahden tai useamman X-men –fanin kokoontuessa pelaamaan tätä saman konsolin äärelle, ei ylisanoista tule loppua.

Manu ”Magneto” Pärssinen for smackthejack

Photo’s Copyright by Activision, 2004