STOP THE PRESS!

Birth

birthOhjaus: Jonathan Glazer
Käsikirjoitus: Jean-Claude Carrière, Milo Addica, Jonathan Glazer
Tuotanto: Jean-Louis Piel, Nick Morris, Lizie Gower
Pääosissa: Nicole Kidman, Lauren Bacall, Cameron Bright, Danny Huston, Arliss Howard, Peter Stormare, Ted Levine, Anne Heche
Arvio: 3/5

Birthin päähenkilön Annan (Nicole Kidman) mies on kuollut äkillisesti kymmenen vuotta sitten. Surustaan toipuva Anna on juuri menossa naimisiin Josephin (Danny Huston) kanssa, kun alkaa tapahtua eriskummia. Kihlajaisjuhliin ilmestyy totinen 10-vuotias pikkupoika Sean (Cameron Bright), joka väittää olevansa Annan edesmenneen miehen reinkarnaatio. Ilmoituksen herättämä huvittuneisuus vaihtuu pian pelonsekaiseksi epävarmuudeksi, kun käy ilmi, että poika tietää Annan ja tämän kuolleen miehen elämästä asioita, joita kukaan ulkopuolinen ei mitenkään voi tietää. Annen ja hänen läheistensä elämä menee epävarmuudesta sekaisin: voisiko pojan uskomaton tarina olla totta?

Birth on kummallinen elokuva. Tarina on uskomaton: aikuiset ihmisetkö jaksaisivat kuunnella ja vielä jopa vakavissaan pohtia, voisiko pikkupojan ällistyttävä kertomus olla totta? Heh heh, joo. Birthin ”salaisuuskin” paljastuu vähänkin tajuissaan olevalle katsojalle jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta se ei varsinaisesti haittaa, sillä ohjaaja Jonathan Glaser käyttää taitavasti hyväkseen juuri tätä uskomattomuutta ja epävarmuutta: katsoja on itse asiassa täsmälleen samassa tilanteessa kuin elokuvan henkilötkin. Elokuvan musiikki (Alexandre Desplat) ja tyylikäs kuvaus (Harris Savides) usvaisine, hailakan ruskeine ja harmaine sävyineen tukevat kuin goottilaisesta kummitustarinasta kumpuavaa tunnelmaa oivasti.

Birth on elokuva ylipääsemättömästä surusta ja kaipuusta. Ei ole sattumaa, että 10-vuotias poika outoine tarinoineen ilmestyy Annan elämään juuri kun hänen miehensä kuolemasta on kulunut 10 vuotta. Pikkupojan hahmo symbolisoi Annan käsittelemättä jäänyttä ja oikeastaan koko ajan kasvanutta menetyksen tunnetta, joka tulee käsinkosketeltavaksi, kun Annan pitäisi vihdoin jatkaa elämässään eteenpäin. Pitkät, hiljaiset lähikuvat Annasta heijastelevat näitä tunteita Nicole Kidmanin loistavasti tulkitsemina.

Täysin ei Glazer kuitenkaan elokuvassaan onnistu: tarina nyt lopultakin vaan on liian älytön. Käsikirjoittajista kannattaa silti huomata Jean-Claude Carrière, joka teki pitkään yhteistyötä Luis Buñuelin kanssa. Glazerista ei ainakaan ihan vielä Buñueliksi ole.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by New Line Cinema, 2004

Traileri: