STOP THE PRESS!

ATV Offroad Fury Pro

atv_offroadTekijä: Climax
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Arvio: 3,5/5

Jo lähes kaksi vuotta sitten USA:ssa julkaistu ATV Offroad Fury Pro on jostain syystä vasta nyt päätynyt täkäläisten metsäpolkujen tallaajille arvioitavaksi. Kirjaimet ATV, eli All Terrain Vehicle yhdistetään perinteisesti mönkijöihin, mutta tästä paketista löytyy sekalaisen maaston kulkupelejä moneen lähtöön. Erityisesti peliä pitääkin onnitella mittavan sisältövalikoiman puristamisesta PSP:n ruudulle.

Eikä toteutuksessa ole muutenkaan epäonnistuttu. Keskinkertaisia grafiikoita lukuunottamatta kokoon on kyhätty yksi parhaista taskukokoisista ajelupeleistä. Pelattavuudestakin sitä voisi vähän soimia, mutta en ole vielä yhtäkään PSP-peliä tavannut, jossa olisi täydelliset kontrollit, joten annan tässäkin hieman anteeksi. Vaisu graafinen ulkoasu syö kyllä kiinnostusta hieman, kun rapa ei lennä, niinkuin sen tarkoitettu on. Lisäksi kaikkien korviin ei sopine kohtuullisen rankka soundtrack, vaikka itsekin hymyilin kun Dragonforcen tilutuksen kajahtivat soimaan.

Äsken jo mainittu sisällön monimuotoisuus on sen verran huikea, että määrä hyvin pitkälti korvaa laatua, mikäli tämänlainen rässäily kiinnostaa. Erilaisia ratatyyppejä on käytännössä kuusi – lumi, sora, muta, jää, vesi sekä ruoho ja niistä on koostettu yli 60 eri kisapaikkaa. Kun nekin ensin testailee ja vielä eri ajoneuvot sekä minipelit, on jo saanut rahalleen varsin kohtuullisesti vastinetta, vaikkei kultamitalien metsästäminen joka kisasta kiinnostaisikaan. Ajoneuvojen määrä kärsii vähän varmasti pelialustan rajoituksistakin, kun ne ovat ulkoasua lukuunottamatta hyvin samantuntuisia ajaa.

Rokotan pisteitä myös latausajoista, kun aloin jo tottua PSP-peleihin, joissa ne on saatu kuriin. Pelitilat ovat perinteisiä, mutta mitäpä sitä pyörää uudelleen keksimään. Kun niitä on niin monta, niin jokainen löytänee jonkin lajin, johon jää hetkeksi tai pariksikin koukkuun. ATV OFP:stä löytyy niin plussia kuin miinuksiakin, mutta hyvä yrittäminen näin monipuolisen pelin tiivistämisestä taskukokoon ansaitsee sen pistemäärän nousevan keskitason yläpuolelle. Hyvää kesähupia pitemmillekin lomamatkoille.

Manu Pärssinen for smackthejack

Kuva (c) SCEE, 2008