STOP THE PRESS!

Mirror’s Edge

mirror_edgeTekijä: DICE
Julkaisija: Electronic Arts
Arvio: 4,5/5

Vuoden mittaan julkaistavien merkittävien pelijulkaisujen joukossa on usein kovin vähän aidosti omaperäisiä tapauksia. Mirror’s Edge erottuu harmaasta massasta rohkeasta edukseen. Toistaiseksi pelin myyntiluvut ovat tiettävästi olleet melko masentavia, mikä harmittaa ihan aidosti. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään täydellinen tapaus, on kyseessä kuitenkin erinomaisen viihdyttävä peli, jossa ei ole pakko ampua pärjätäkseen. Se jos mikä on tänä päivänä harvinaista.

Peliin on otettu vahvasti vaikutteita viime vuosina ”muotiin” nousseesta extreme-lajista, Parkourista. Pelaajan vastuullisena tehtävänä on ohjastaa Faith-tyttöstä täpärääkin täpärämmistä tilanteista loikkimalla, enimmäkseen huimaavan korkeiden pilvenpiirtäjien katoilla. Pelin kokonaiskestoa on moitittu perin lyhyeksi, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei se ole mikään ihme. Kenttäsuunnitteluun on vierähtänyt eittämättä lukuisia miestyövuosia. Vähintään joka neljäs hyppy vaatii pilkuntarkkaa ajoitusta ja tasan oikeita liikkeitä, tai muuten Faith-parka syöksyy fataalisti sementtiin.

Kämmäily on samaan aikaan sekä pelin parasta, että huonointa antia. Toisaalta yrityksen ja erehdyksen kautta koetut onnistumisen fiilikset ovat käsin kosketeltavissa, mutta kolikon toisella puolen väijyy ajoittainen hermojen täydellinen menettäminen. Pelin mahtava immersio ajaa kuitenkin porsaan useimmiten kotiin ja takaisin hinkkaamaan sitä mahdottoman tuntuista kohtaa. Pelin kontrollit jakavat myös mielipiteitä, eikä voi sanoa, että aivan syyttä. Ehkä peliltä katoaisi pohja, jos ohjaus olisi yhtään helpompaa. Toisaalta välillä tuntuu, ettei haluttu liike vain ota onnistuakseen, mutta sen sijaan pelaaja tuntee olonsa dorkaksi kun hahmo juoksee suoraa päätä talon katolta alas.

Audiovisuaaliselta toteutukseltaan rohkenisin väittää kyseessä olevan vuoden tyylikkäin pelijulkaisu. Vaikka teknisesti kyseessä ei olekaan hätkähdyttävän upea tuote, on design osunut kerrankin niin kohdalleen, että oikein ääni värisee. Edes kenttien hienoinen monotonisuus ei haittaa. Musiikki tukee peliin uppoutumista todella upeasti. Hieman Miami Vice-henkinen diskojytke nostattaa upeasti sykettä silloin kun alkaa tapahtua.

Mirror’s Edge on henkilökohtaisella listallani ehdottomasti yksi vuoden kiinnostavimmista peleistä. Vaikka yritys-erehdys-kaava tulee pelin kuluessa kivuliaan tutuksi, on onnistumisen tunne kuitenkin sen verran iso, että paljon olen valmis anteeksi antamaan. Halutessaan pelin pääsee läpi myös pasifistina, mistä on annettava näinä peliväkivallan kulta-aikoina suuri plussa.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by EA, 2008