STOP THE PRESS!

Call of Duty: Modern Warfare 2

Tmodern_warfare2ekijä: Infinity Ward
Julkaisija: Activision
Arvio: 4/5

Call of Duty -pelisarja edustaa peligenreä, joka saa yhä harvemmin meikäläisen innostumaan. Tiukkaan käsikirjoitettu räiskintä tuntuu monesti ratkaisuna siltä, ettei rimaa ole alunperinkään nostettu kovin korkealle. Näinä päivinä vapaamuotoisemmat hiekkalaatikkopelit ovat in ja pop. Silloin tällöin sentään törmää sellaisiinkin raideräiskintöihin, joissa toteutus on vain yksinkertaisesti niin hyvä, että pelin perustylsä luonne unohtuu täysin. Oikeastaan Modern Warfare 2 onnistui mullistamaan genreä siten, että en kutsu sitä niinkään parhaaksi putkiräiskinnäksi ikinä, vaan yhdeksi parhaista interaktiivisista action-elokuvista!

Pelin käsikirjoitus ja toteutus on niin Hollywoodia, ettei paremmasta väliä. Toimintaa piisaa alusta loppuun ja lyhyet hengähdystauot ovat korkeintaan muutaman sekunnin mittaisia. Viholliset kuolevat sopivan vähäisestä luotimäärästä, eivätkä synny loputtomasti uudestaan, kuten sarjassa joskus aiemmin. Meininki ei näin ollen pääse jämähtämään. Pelin tapahtumapaikat vaihtelevat aivan jatkuvasti, mikä tuo mieleen enemmänkin James Bondin, kuin jonkin sotaelokuvan. Välillä syöksytään moottorikelkalla huimaa kyytiä alas vuorenrinnettä, sitten hiippaillaankin aavikolla ja kohta lasketaan hiukan koskea… Niin, ja ammuskellaan siviilejä lentokentällä. Tämä kohukohtaus on kieltämättä varsin pysäyttävä ja ettenkö sanoisi sensaatiohakuinenkin.

Call of Duty: Moder Warfare 2 on vuoden 2009 kovin puhdasverinen räiskintäpeli, en kiellä sitä. Mutta kuten suurin osa action-leffoista, myös tämä peli on kovin kertakäyttöistä tavaraa, ellei sitten harrasta moninpeliä verkossa. Verkkopeliä voi toki kehua pelillisesti, mutta pelintekijöiden erikoisia serveriratkaisuja ei voi kuin ihmetellä. Miksi ihmeessä pelin PC-versiota ei voi pelata lähiverkossa? Kestoltaan pelin läpäisee pienellä yrittämisellä alle seitsemässä tunnissa, mikä kuulostaa aika vähältä, mutta on käytännössä aivan riittävästi, sillä pelin intensiteetti on hengästyttävää luokkaa, eikä ylilennokasta juontakaan olisi jaksanut seurata pidempään.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s (c) by Activision, 2009