STOP THE PRESS!

Skate 3

skate3Tekijä: EA Black Box
Julkaisija: Electronic Arts
Arvio: 3,5/5

Skate-pelisarjan pelit runnoivat Tony Hawkin vuosia kestäneen virtuaaliskeittikuninkuuden maan rakoon ja ovat olleet minulle pelejä, joiden demoversiotakin tulee pelattua monta kertaa ennen varsinaisen pelin julkaisua. Näin kävi myös sarjan kolmannen osan kanssa, joka mainostaa uutuutenaan lähinnä yhteisöllisyyttä ja omien skeittipaikkojen rakentelua.

Peli alkaa valmentaja Frankin peruskoululla, jota ei kannata skipata varsinkaan sen huumoriarvon vuoksi. Frankia esittää itsekin skeittaillut Jason Lee, jota ei kyllä enää erota roolihahmostaan Kovan onnen kundissa. Kontrolleihin on lisätty eri vaikeustasoja, joista helpoimmalla selviää ensimmäisen parin tunnin haasteista hikoilematta. Hardcore-moodi vaatiikin sitten kunnon tikunvääntäjää ja tuntikausia uudelleenyrityksiä. Touhun motivaationa ja taustarunkona on oma skeittimerkki, sillä lautoja käy kaupaksi sitä enemmän, mitä useamman skedarilehden kannessa esiintyy ja mitä isompia kisoja voittaa.

Uutuutena on oman lautailutiimin rakentaminen. Pelin edetessä possea kerääntyy ja tekoälyäijien kanssakin tiimikisoissa pärjää jotenkin, mutta jos mukaan saa oikeita ihmisiä ja omia kavereita, on meininki huomattavasti hehkeämpää. Kavereiden kanssa voi myös testailla skeittirataeditorilla tehtyjä luomuksia. Editori on ihan toimiva, mutta myönnän, että se jäi omissa pelisessioissani varsin taka-alalle.

Pelin ääniraita rullaa kuin groovehirvi ja graafisestikin laaja Port Carvertonin alue on ihan kivaa katseltavaa – ei huippua, mutta kivaa. Fysiikkamoottorin bugeja löytyy yhtä lailla kuin edellisistäkin peleistä ja hahmo voi yhä jäädä nylkyttämään katukiveyksen reunaa – välillä ärsyttävästi, välillä naurunremauksen aiheuttaen.

EA:n urheilupeleissään enimmäkseen noudattama ’yksi peli vuodessa’ -taktiikka ei välttämättä ole Skatelle edukseen. Se on edelleen hauska pelata, mutta uudistuksia ei ole niin paljon, että jatko-osa välttämättä oikeuttaisi itsensä – nykyään tällaiset hoidetaan lisäsisältölatauksina. Toivotaan ettei Skate lähde Tony Hawkin linjalle ja synnytä niin paljon jatko-osia, että pääasia unohtuu.

Manu Pärssinen for smackthejack

Kuva (c) EA 2010