STOP THE PRESS!

Beyond: Two Souls

beyond_two_soulsTekijä: Quantic Dream
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Arvio: 4/5

Kaikki Quantic Dreamin pelit ovat häivyttäneet pelin ja elokuvan rajaa yhä enenevässä määrin; edellinen Heavy Rain oli osittain laskettavissa interaktiiviseksi elokuvaksi ja uusi Beyond: Two Souls on sitä jo likimain kokonaan. Mukaan on otettu vielä Hollywoodin huippukaartista Ellen Page ja Willem Dafoe, eivätkä he pelkästään ääninäyttele. Näyttelijät on taltioitu peliin täydellisesti jokaista liikettä, ilmettä, kasvojen juonnetta ja kulmakarvaa myöten ja nyt pitää peliarvostelussa kommentoida tosissaan tätäkin: molempien roolisuoritukset ovat tunteellisia, koskettavia ja erinomaisia.

Pelin tarina seuraa päähenkilö Jodien elämää useamman vuosikymmenen ajan. Jodiella on yliluonnollinen kyky, tai oikeastaan yliluonnollinen olentokumppani Aiden. Kun ottovanhemmatkaan eivät enää pärjää Jodien ja hänen näkymättömän ystävänsä kanssa, Jodie ohjataan lääkärien huostaan. Vähitellen Jodie oppii hallitsemaan kykyään ja hänet värvätään CIA:han. Elämä oudon voiman kanssa ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista, kun ympäröivien ihmisten motiiveista ei ole selvyyttä ja usko omaan jaksamiseenkin vaihtelee. Tarina kerrotaan epäkronologisesti loikkien Jodien elämän eri vaiheisiin. Tämä ratkaisu tuo mukaan omaa lisäjännitystään, kun asioiden laidat selviävät vähitellen, mutta samalla se myös rikkoo pelin rytmiä välillä liikaakin. Täydestä toiminnasta voidaan loikata siihen, että Jodien lapsuudessa tehdään muutama arkinen asia ja sitten taas takaisin. Kyllähän tämän scifisarjana katselisi telkkarista, mutta hienojen hetkien vastapainona juonessa on ylihelppoja ratkaisuja ja tarpeetonta typeryyttä.

Itse pelaaminen on likipitäen pelkästään ruudulla näkyvien napinpainallusohjeiden seuraamista tai kaiken mahdollisen yrittämistä, jotta homma etenisi. Taistelutilanteissakaan ei tarvitse tehdä liikesarjoja, vaan kun tökkäisee siihen suuntaan, mihin Jodie on menossa, hoituu homma itsestään. Usein koko touhulla ei tunnu olevan edes väliä, eli tarina etenee, vaikka tötöilisi napinpainalluksissaan kaksin käsin. Mielenkiintoisimmalta vähäinen interaktio tuntuu niissä tilanteissa, kun voi uskotella itselleen, että tehdyllä valinnalla on merkitystä pelin juonen etenemiseen. Ehkä sillä olikin – mikäli haluaa pelata pelin toistamiseen, voi aina yrittää tehdä asiat toisin. Ainakin loppuvaiheessa tehdään muutamia isoja valintoja.

Teknisesti Beyond on upea: Hahmot, yksityiskohdat, animaatiot, kuvakulmat, erikoisefektit, valaistus, monipuoliset maisemat – kaikki on David Cagen leffavisiomaisten aivosopukoiden läpi mietittyä. Ääninäyttely, jota tavallaan ensimmäisessä kappaleessa jo kehuinkin, on erityisesti päähenkilöiden kohdalla aitoa ja omistautunutta – Ellen Page varastaa shown ja kannattelee koko peliä. Audiovisuaalisena kokemuksena Quantic Dreamin uusinkin tekele repii irti aika lailla kaiken, mitä nykyisestä konsoliraudasta voinee repiä.

Tällaiset pelit aiheuttavat arvostelijalle vähän samanlaisen ongelman kuin taiteellisemmat indiepelit: loppufiilis ja tunnelma painottuvat arvosanassa enemmän kuin tekninen laatu tai pelattavauus. Teknisesti Beyond: Two Souls on erinomaisessa kunnossa, pelattavuus on niin ja näin. Elokuvana (tai tv-sarjan kautena) antaisin sille 3,5 tähteä ja pelinä 3 tähteä, mutta kokemuksena 4,5 tähteä. Neljä siis lie sopiva loppusumma.

Aulis Stellan for smackthejack

Kuva © SCE 2013