STOP THE PRESS!

Sin City

sincityOhjaus: Frank Miller, Robert Rodriguez, Quentin Tarantino
Käsikirjoitus: Frank Miller
Tuotanto: Elizabeth Avellan, Frank Miller, Robert Rodriguez
Pääosissa: Bruce Willis, Mickey Rourke, Benicio Del Toro, Jessica Alba, Clive Owen, Elijah Wood
Arvio: 4,5/5

Sin City perustuu Frank Millerin alunperin sarjakuvina ilmestyneisiin tarinoihin. Miller on myös käsikirjoittanut elokuvan sekä toiminut ohjaajana Robert Rodriguezin kanssa (Quentin Tarantinokin on mukana häärinyt). Kun Rodriguez on vielä kuvannut ja leikannut elokuvan sekä säveltänyt osin musiikinkin, on tulos taatusti halutun kaltainen. Loistavasti ovatkin miehet saaneet sarjakuvan kääntymään elokuvaksi. Millerin ihailijat eivät tähän elokuvaan pety, eivätkä kyllä muutkaan.

Sin City sijoittuu ikuisen keskiyön kaupunkiin, jossa valtaa pitävät gangsterit ja militantit prostituoidut. Poliitikot, papisto ja poliisit ovat korruptoituneita. Seassa heiluu myös joukko hyvin kipeitä psykopaatteja. Jokunen oikeuden puolesta – tosin kyseenalaisin keinoin – taisteleva mieskin syntisestä kaupungista löytyy. Hiukan huumoriakin Millerin synkkään kaupunkiin mahtuu, kolkkoa ja irvokasta kyllä sekin.

Tässä kolmesta toisiinsa kietoutuvasta tarinasta koostuvassa elokuvassa yksi ”hyvän” puolella taistelevista on vanheneva, sydäntaudista kärsivä poliisi Hartigan (Bruce Willis), joka pelastaa pikkutytön lapsia murhaavan pedofiilin kynsistä. Tytön, myöhemmin nuoren naisen, suojelemisesta tulee Hartiganin elämäntehtävä. Toinen ”oikeamielinen” on Marv (Mickey Rourke), joka juoksee amokia kostaessaan rakastamansa naisen kuolemaa. Kolmas on Dwight (Clive Owen), joka tekee pahan virheen aiheuttaessaan poliisi Jackie Boyn (Benicio Del Toro) kuoleman.

Sin City on selvästi saanut vaikutteita Tarantinolta, vaikka kolmen eri tarinan yhteen kietominen ei yhtä tiukasti onnistukaan kuin vaikkapa Pulp Fictionissa. Silkkaa film noiria ovat puolestaan pimeä öinen kaupunki ja sadetakkeihin pukeutuneet, pakkomielteiden ajamat miehet, joiden kohtaloksi koituvat kauniit naiset. Sin Cityä voikin pitää eräänlaisena film noirin päivityksenä 2000-luvulle: uutta on kiihtynyt vauhti ja äärimmäinen väkivalta. Hiukan muuten ihmetyttää Valtion elokuvatarkastamon päätös laskea Sin Cityn ikäraja 18:sta 15:sta, sillä ei tämä kyllä mikään lastenelokuva ole: Sin Cityssä ampumisen lisäksi ainoa ongelmanratkaisukeino on lyödä vastustajan naama sisään ja sitten silpoa tämän raajat irti.

Kirjallisiakin vaikutteita Sin Citystä löytyy. Elokuvan sankarit muistuttavat paljossa Raymond Chandlerin Philip Marlowea. Läpeensä korruptoituneessa kaupungissa, jossa miehet ovat rumia, naiset kauniita ja molemmat yhtä tappavia, yrittää yksinäinen sankari seurata omaatuntoaan ja tehdä niin kuin oikein on. Sin Cityssä kylläkin tarkoitus pyhittää keinot, ja väkivaltaisuudessaan se muistuttaakin Mickey Spillanen ja James Crumleyn romaaneita. Elokuvan sadismi puolestaan tuo etsimättä mieleen Rex Millerin ”Chaingang” Bunkowski –kirjat.

Sin Cityn näyttelijät selviävät osistaan hyvin. No, sen mitä heistä raskaan maskeerauksen alta voi päätellä. Bruce Willis nyt on Bruce Willis, mutta esimerkiksi Mickey Rourke tekee loistotyön Marvina. Mainita kannattaa myös Elijah Wood, jolla lienee jäänyt Taru sormusten herrasta –elokuvien Mahtisormus liian pitkäksi aikaa sormeen, sen verran ikävää kaveria tämä turmeltunut hobitti tässä näyttelee. Joku Hannibal Lecter alkaa vaikuttaa aivan harrastelijalta Woodin hyytävän Kevinin rinnalla.

Sin Cityn tarina ja henkilöhahmot jäävät kieltämättä vähän sarjakuvamaisen ohuiksi, mutta kukapa siitä välittäisi, kun elokuva on visuaalisesti näin loistava. Värimaailma on äärimmäisen tyylikäs ja pelkistetty: se koostuu täysin mustista ja valkoisista pinnoista, välissä hohtavaa harmaata. Tätä ankeaa rappion maisemaa rikkovat satunnaiset väriläiskät, tai ehkä pitäisi sanoa -roiskeet, sillä verihän tässä lentää. Sarjakuvamaisuutta lisäävät myös liioitellut ääniefektit. Erityisesti Sin Cityssä ilahduttaa se, että ilmaisussa ei ole lähdetty musiikkivideolinjoille: katsojalle on maltettu jättää aikaa ihailla komeita kuvia. Ei tässä silti mistään pysäytyskuvista puhuta: vauhtia riittää kuin nyrkiniskussa, ja hampaatkin lentävät kovaa ja kauas. Sin City on kaamean kaunis elokuva.

Hienon elokuvan jälkeen dvd:n ekstrana oleva, vajaan vartin pituinen tekijöiden haastattelu on surkea pettymys. Enemmän kuin puolet tästä muka dokumentista koostuu Sin Cityn pätkistä, eikä haastateltavilla ole muuta sanottavaa kuin se, miten kovasti he halusivat päästä esiintymään tässä elokuvassa.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Dimension Films, 2005

Traileri: