STOP THE PRESS!

The Honeymooners

honeymoonersOhjaus ja käsikirjoitus: Karl Golden
Tuotanto: Martin Brinkler, Martina Niland
Pääosissa: Jonathan Byrne, Alex Reid, Justine Mitchell, Conor Mullen
Arvio: 2,5/5

Irlantilainen komedia on melko harvinaista herkkua näillä leveysasteilla. Niinpä aina tällaisen elokuvan saapuminen on jo itsenäinen juhlatilaisuus. ”The Honeymooners” on romanttinen komedia, joten voisi olla syytä odottaa tavanomaisuutta erikoisuuden sijaan. Vaan kun elokuvan mainoslause kuuluu ”komedia siitä, miten ei kannata rakastua”, ollaan ehkä kuitenkin lähempänä saarivaltiolle tyypillistä kierompaa huumoria.

Elokuva kertoo Davidista (Byrne), joka pyrkii naimisiin. Vaan vaikea se on ihan avioon asti päästä, jos morsian on eri mieltä. Ja juuri tämän painajaismaisen tilanteen kokee David, sillä morsian ei tule edes kirkkoon asti. Masentunut mies päättää lähteä häämatkalleen – yksin. Lentoasemalla hän kuitenkin myöhästyy lennoltaan, ja aiheuttaa sen verran pahennusta, että saa viranomaiset ohjaamaan itsensä ulos. Humalainen David bongaa lentoaseman parkkihallissa Clairen (Reid), joka on juuri heivannut naimisissa olevan rakastajansa ja saanut kenkää työpaikaltaan. Omituinen ja toistensa hermoille käyvä pari lähtee Davidin autolla maaseutumökille viettämään hieman omituista kuherruskuukautta. Seuraukset ovat mielenkiintoiset…

”The Honeymooners” omaa paljon potentiaalia, mutta ei missään vaiheessa lähde kunnolla käyntiin. Sen kuvaus ja koko olemus on kuin tanskalaisesta dogma-elokuvasta, ja tämä asetelma kieltämättä häiritsee. Komediallisuutta löytyy sen verran, että komediaksi tätä kai voi juuri ja juuri kutsua, mutta itse pistäisin genreksi draaman. Näyttelijät eivät juurikaan loista, joskin ovat kyllä melkoisen realistisen oloisia. DVD:llä ei ole ekstraa ollenkaan, mutta muutoin laadullisesti se on hyvä. Hieman kevyt esitys ”The Honeymooners” on, eikä oikein tahdo herättää juuri minkään laista kiinnostusta.

Jari Järvi for smackthejack

Photo’s copyright by TeamWork Reklambyrå AB., 2005

Traileri: