STOP THE PRESS!

Pitkän uran musiikkibisneksessä tehnyt Gugi julkaisee esikoissoololevynsä 66-vuotiaana

Topmostin laulusolistina jo 1960-luvulla hurmannut ja pitkän uran levy-yhtiöissä tehnyt Gugi Kokljuschkin julkaisee esikoissooloalbuminsa ’Isot opit elämän’ 4.4.2014. Koko elämänsä musiikkiin intohimoisesti suhtautuneen Gugin soololevyä edeltää tänään radioille jaettava ’Kuollaanko aikuisuuteen’ –single.  Rouheasti rullaavan kappaleen on säveltänyt Gugi yhdessä Mikael Konttisen ja Samuli Laihon kanssa. Kuusikymmentäkuusivuotiaan miehen elämää pohdiskelevat sanat on kirjoittanut Heimo Hatakka.  Taiteilijanimellä Gugi julkaistavan singlen ja albumin on  tuottanut Hannu Sormunen.

Soolouraaansa kenties Suomen vanhimpana aloittavan Gugin musiikkihistoria hakee vertaansa. Mies perusti ensimmäisen bändinsä  Remu Aaltosen ja Suntsi Järvisen kanssa vuonna 1962. Ison yleisön tietoisuuteen Gugi nousi 1960-luvun puolivälissä Topmostin laulusolistina. Bändin versio Merisairaat kasvot-biisistä soi yhä radioissa.  Yhä harvakseltaan keikkailevan Topmostin lisäksi Gugi on urallaan levyttänyt muutaman singlen eri kokoonpanoissa.

Muusikon uran rinnalla Gugi on vaikuttanut Suomalaiseen musiikkielämään levy-yhtiöistä käsin. Mies aloitti Finnlevyn kotimaisen musiikin tuotepäällikkönä  vuonna 1975 ja  toimi Scandian, FinnscandianSonet/DiscophoninPolygramin ja Universalin  toimitusjohtajana vuosina 1977–2010, jolloin jäi eläkkeelle.

Lisäksi monia artisteja urallaan auttaneelle Gugille on myönnetty useita tunnustuksia työstään suomalaisen musiikin hyväksi, näistä tärkeimmät ovat tasavallan presidentin vuonna 2012 myöntämä Musiikkineuvoksen arvonimi sekä Musiikkituottajat ry:n myöntämä  Kultainen Emma –palkinto ja  Musiikki & Median myöntämä elämäntyöpalkinto.

Nyt Gugi hyppää jälleen pöydän toiselle puolelle ja palaa intohimonsa pariin, levyttäväksi artistiksi.

Gugi ’Kuollaanko aikuistuuteen?’  single jaetaan radioille 17.2.2014

Gugi ’ Isot opit elämän’ albumi julkaistaan 4.4.2014