STOP THE PRESS!

Kiukun parempi puoli (Upside of Anger)

kiukun_parempi_puoliOhjaus: Mike Binder
Käsikirjoitus: Jack Binder, Alex Gartner, Sammy Lee
Tuotanto: Mike Binder
Pääosissa: Joan Allen, Kevin Costner, Erika Christensen, Evan Rachel Wood, Keri Russell
Arvio: 4/5

Kevin Costnerin ura on ollut viime vuosina melko alavireinen. Uransa alussa menestyksekkäästi pienissä, mutta koskettavissa elokuvissa esiintynyt herra innostui kovasti voitettuaan Oscarin elokuvasta ”Tanssii susien kanssa”. Tämän jälkeen syntyivät melkoiset tosikkomaiset ja budjeteiltaan kalliit eepokset ”Waterworld” ja ”The Postman”. Tosin pikku hiljaa herra on tullut järkiinsä ja palanut takaisin pienten elokuvien pariin, jossa hänen taitonsa paremmin tulevat esiin. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita nyt valkokankaalle ilmestyvän elokuvan ”Kiukun parempi puoli”. Sen taustalta löytyy Mike Binder, jonka kynästä on syntynyt mm. televisiosarja ”Aina mielessä”.

Joan Allenin esittämä Terry Wolfmeyer on kaikkien pitämä fiksu ja hauska nainen. Eräänä päivänä hänen elämänsä muuttuu täysin. Hänen miehensä on jättänyt hänet ja hänen neljä tytärtäään yksin lähteäkseen ruotsalaisen sihteerin kanssa Ruotsiin. Terrylle alkavat maistua paukut ja seuraksi löytyy alkoholisoituva ex-baseballtähti Denny (Costner), joka alkaa pikku hiljaa liehitellä häntä. Tosin hommasta ei tule helppoa, sillä Terry on yhä vihainen miehelleen ja hänestä Dennyn pitäisi pysytellä lähinnä kotonaan. Samalla Terryllä on omia ongelmia tyttäriensä kanssa: he eivät täysin ymmärrä äitinsä käyttäytymistä. Eräiden tapahtumasarjojen kautta hän pikku hiljaa alkaa kuitenkin lämmetä Dennyn viehätysvoimalle.

”Kiukun parempi puoli” kuvastaa hyvin elokuvan ideaa siitä, miten hylätyn naisen viha saattaa ”saastuttaa” jopa oman perheensä tilanteita kuten vanhimman tyttären valmistujaisia. Toisaalta myös sitä, kuinka muuttunut elämäntilanne saattaa olla myös omien sulkeutuneiden ajatusten tulos. Allen tulkitsee Terryä koskettavalla, mutta samalla myöskin sopivan ailahtelevan temperamenttisella tavalla, mikä ei katsojaa jätä tunteettomaksi. Costner on omassa roolissaan hyvä, vaikka toisaalta hän vetääkin oman suorituksensa melko rutiinilla. Vaikka elokuvaa jotkut ovat mainostaneet romanttisena komediana, niin sitä se ei kuitenkaan ole. Se on lähinnä draama, johon elämänmakuiset tilanteet tuovat omat huvittavatkin piirteensä. Mike Binder on käsikirjoittanut itselleen tarkoituksellisesti ”härskin ja hauskan” -miehen roolin, joka puolestaan lyö niin yli, että sitä voidaan pitää elokuvan heikoimpana lenkkinä. ”Kiukun parempi puoli” on yksinkertaisesti koskettava elokuva, jossa kuitenkin elää oma toivonsa.

Joan Allenin ja Mike Binderin kommenttiraidan lisäksi lisämateriaalina ”Kiukun parempi puoli” -dvd tarjoaa poistettuja kohtauksia, HBO -televisiokanavalle tehdyn elokuvaohjelman ja tietenkin ”making of” -dokumentin. Kyseessä on siis ihan sopiva perussetti tällaiselle viihde-elokuvalle.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s Copyright by New Line Cinema, 2004

Traileri: