STOP THE PRESS!

Watanaben veljekset vieraiksi Helsinki Cine Aasiaan

13.-16.3. järjestettävän aasialaisen elokuvan festivaaleille Helsinki Cine Aasiaan saapuvat vieraiksi japanilaiset ohjaaja-tuottajaveljekset, Hirobumi ja Yuji Watanabe. Veljekset ovat tavattavissa festivaaleilla ja vastavat yleisön ja median kysymyksiin.

Watanabejen Foolish Piggies Films -tuotantoyhtiön debyyttiproduktio, veijarimainen indie-komedia And the Mudship Sails Away (2013), kertoo tarinan työttömästä ja tylsistyneestä peräkylän pojasta Takashi Hirayamasta. Mummonsa luona asuva Takashi tapaa eräänä päivänä tytön, joka väittää itseään hänen sisarpuolekseen eikä suostu katoamaan.

Pienellä budjetilla tehdyn elokuvan takana on neljän ihmisen tiimi. Lisäksi elokuvan tekoon on pestattu ystäviä ja sukulaisia avuksi. Pääosassa nähdään Takashi Miiken elokuvista tuttu Kiyohiko Shibukawa. Debyyttiroolinsa valkokankaalla tekee myös Watanabejen mummo, 96-vuotias Misao Hirayama.

And the Mudship Sails Away esitetään Helsinki Cine Aasia -festivaaleilla lauantaina 15.3. klo 21.15 ja sunnuntaina 16.3. ko 12 Andorrassa. Veljekset ovat paikalla näytösten yhteydessä kertomassa elokuvastaan ja vastaamassa yleisön kysymyksiin. Haastattelutilanteissa on paikalla japanin kielen tulkki.

Ohjaajavieraiden ohella Helsinki Cine Aasia tuo kaupunkiin Itä- ja Kaakkois-Aasian parhaat ja vaikuttavimmat nykyelokuvat. Luvassa on palkittua nykydraamaa, menevää komediaa ja uusinta animea muun muassa Japanista, Kiinasta, Taiwanista, Singaporesta ja Filippiineiltä.

Aasian äänitajuuksia

Iltahämärissä Helsinki Cine Aasia tarjoilee myös menevää musiikkia. Festarin klubi-iltaa vietetään perjantaina 14.3. Dubrovnik Lounge & Lobbyssa. Iltaklubilla pärähtää ääneen säveliä ja taajuuksia Itä- ja Kaakkois-Aasiasta eri vuosikymmeniltä. Luvassa on täyslaidallinen musiikkia psykedeliasta synapoppiin ja undergroundista populaariin. Musiikkitarjonnasta vastaavat Dj Natural Selecta, Dj Kaishakunin ja Dj Erbis. Iltaklubille on ilmainen sisäänpääsy, narikkamaksu 2,5 €. K-18.

Koko festivaalin antiin ja elokuvaohjelmistoon voi tutustua internet-sivuilla, osoitteessa http://helsinkicineaasia.fi. Helsinki Cine Aasian avajaiselokuva Isänsä poika (2013 )nähdään Bio Rexissä 13.3. klo 19. Festivaalin elokuvanäytöksiä järjestetään lisäksi Orionissa sekä Andorran Kino- ja Dubrovnik-saleissa. Festivaalin lipunmyynti on nyt myös avoinna internet-sivuilla.

Helsinki Cine Aasia -elokuvafestivaalin järjestää Elokuvien Aasia ry. Festivaalia tukevat Japan Foundation ja Helsingin kulttuurikeskus. Yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi Cinema Mondo, Japan Airlines, Voima, Episodi ja E2 Cafe.