STOP THE PRESS!

Jyrki – Lost Tapes vol. 1

jyrki_vol1Arvio: 3/5

Kaikkihan me muistamme nuortenohjelma Jyrkin. Ilmestyessään moni ihmetteli miksei moista, pääasiassa nuorille suunnattua musiikkiohjelmaa ollut nähty aikaisemmin. Kyseinen ohjelma oikeastaan loppui aivan yhtä yllättäen kuin se alkoikin. Televisiossa on edelleen ajankohtaisen musiikkiohjelman mentävä aukko, jota satunnaiset listaohjelmat eivät kykene täyttämään. Jyrki toi monille kotimaisille yhtyeille mahdollisuuden saada kallisarvoista näkyvyyttä. Ohjelmassa nähtiin niin musiikkivideoita kuin live-esiintymisiäkin, joista lähinnä jälkimmäisiin keskittyy tämä sarjassaan ensimmäinen Jyrki-DVD. Kotimaisen Analog Clinicin työstämän alkutunnarin pyörähtäessä käyntiin, oli melkein kuin olisi tullut takaisin kotiin.

Levyn musiikillinen anti on varsin sekalaista, niin kuin pitääkin – kävihän ohjelmassa pyörähtämässä jos jonkinlaista esiintyjää, aina teinipoika Jaakko Salovaaran luotsaamasta Kevyt Jeestä poikabändi XL5:n kautta Apocalypticaan. Kuvausteknisesti ensimmäiset keikkataltioinnit ovat varsin värittömiä, erittäin korneja ja kaikin puolin amatöörimäisiä. Melko pian ohjelmantekijätkin onneksi huomasivat asian ja Hausmylly saikin jo nauttia peräti vilkkuvista valoista. Esiintymistila on siltikin niin valoisa, että monien bändien esiintyminen on kovin teennäistä. Aina tosin ei syy ole valoissa, vaan yksinkertaisesti täysin esiintymiskyvyttömissä soittajista sekä onnettomissa taustanauhoissa. Suurimman osan 90-luvun konepoppissuuruksista esitykset pyörivät tietenkin puhtaasti playbackina, mikä onkin lähinnä surkuhupaisaa seurattavaa.

Levyn ensimmäinen osio on esiintyjäkaartiltaan ehkä ankein, aiheuttaen ajoittain lähinnä valtavia myötähäpeän puuskia. Eniten edukseen esiintyvät kuitenkin CMX ja Egotrippi – kyseiset bändit ovatkin niitä harvoja jotka ovat sentään edelleen pystyssä. Kakkososiolla on tarjota hitusen korkeampaa tasoa. Mainittakoon vaikkapa Don Huonojen hieno Sininen yö tai vaikkapa nörttilauman näköinen Absoluuttinen Nollapiste, joka esittää tyylikkään kappaleen Saatteeksi. Karkkiautomaatin ylipositiivisen riemukas esitys saattaa hujahtaa monelta yli hilseen, mutta antaa mennä vaan. Taustanauhan mukaan jamitteleva, varsin värikkäästi pukeutunut Aikakone edustaakin sitten kakkososion karmeinta antia, ainakin noin visuaalisessa mielessä. XL5:kään ei ole varsinaisesti vuosien varrella parantunut, vaan on edelleen yököttävän korni yritys luoda kotimaista Backstreet Boyssiä. Eipä sillä, etteikö näille pojille eittämättä ole piisannut teinityttöjä perähikiän diskoissa esiintyessään… Varsin selväpäisen oloisen Andy McCoyn esittämä Rolling Stones-coveri Wild Horses on hieman yllättäen ehkäpä kakkososion, ellei jopa koko levyn vahvin esitys. Levyn kolmas osio jatkaa varsin pitkälti kakkososan petaamaa linjaa. Laatutarkkailu on selvästi kiristynyt. Rimaa ei enää heilutella, eikä aliteta, vaan tarjonta on laadukasta kautta linjan. Toistaalta meininki alkaa sujua jo siinä määrin rutiinilla, että varsinaisia yllätyksiä kolmas osio ei oikeastaan tarjoa.

Levyn ekstroista löytyy läjä haastatteluja, jotka ovat mielestäni melkeinpä yhtä tärkeitä ja mielenkiintoisia, ellei jopa kiinnostavampia kuin bändien esiintymiset. Alkupään haastattelut ovat live-vetojen tapaan jokseenkin ontuvia ja tökeröitä, mutta niissä on kuitenkin tunnetta, tunnelmaa ja valtavasti intoa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan Jyrkin seuraavaa tulemista DVD:n muodossa. Ehkäpä jonakin päivänä näemme vielä kyseisen ohjelman myös televisiossa.

Jarkko Rotstén for smackthejack.net

Photo’s copyright by Pan Vision Oy 2005