STOP THE PRESS!

Curimus julkaisee uuden albumin 25.4.2014

Tänä vuonna kymmenen vuoden ikään ehtivän loimaalaisen modernilla otteella thrash metal -piiskaansa heiluttavan Curimus-yhtyeen toinen pitkäsoitto ”Artificial Revolution” julkaistaan 25.4.2014. Levyn julkaisusta vastaa bändin oma tuotantoyhtiö Freezing Penguin ja maailmanlaajuisesta jakelusta Svart Records. Curimus-miehistön lisäksi levyn tuotantopuolella panoksensa antoivat päätuottajan pallilla istunut Tom Gardiner sekä studiovelho Daniel Rantanen.

Parin vuoden takaiseen Realization-debyyttialbumiin verrattuna esituotantoon panostettiin huomattavasti enemmän. Jo raakiledemojen äänitysten jälkeen oli selviää, että tulossa on väkevää ja aikaisempaa tuotantoa monipuolisempaa materiaalia. Tuotantosessioissa keskityttiin erityisesti toimivaan kokonaisuuteen ja osa biiseistä koki melkoisen muodonmuutoksen projektin edetessä.

Artificial Revolution on vahva albumi, joka sisältää perinteisen Curimus-agression lisäksi myös totuttua kevyempiä ja melodisempia sävyjä, jotka puolestaan petaavat alustaa aikaisempaakin raskaammalle murskaamiselle. Ensimmäisen maistiaisen albumilta pääsee katsastamaan seuraavasta linkistä: http://youtu.be/43uSiB7EziA

C-ryhmän live-kunto on mahdollista todistaa levyn julkaisurundilla, joka sisältää toistaiseksi seuraavat keikat:

25.4. Bar 15, Seinäjoki
26.4. Bar Edgar, Loimaa
1.5. Ro-Ro Club, Narva (EE)
2.5. Rockstar’s, Tallinna (EE)
3.5. Rock ’n Roll Heaven, Tarto (EE)
10.5. Blue Pool, Forssa
16.5. Monttu, Pori
17.5. Varjobaari, Tampere
24.5. Seurahuone, Huittinen
13.6. La Barre, Joensuu
14.6. Lucky Monkeys, Lappeenranta
18.7. Torvi, Lahti