STOP THE PRESS!

Juho ja Mika ovat arjen uudet sankarit – debyyttisingle ja video ”Työväenluokan sankari” julki tänään

”Naapurin Timollakin tuuhea tukka ja Suomen mestaruus painissa”

Juho ja Mika kertovat kuulijoilleen ihmisen kokoisia tarinoita. Porilaisten ystävysten missio on tarkistella maailmaa oman musiikkinsa kautta, havannoida ja hymyillä vaikeillekin elämäntapahtumille.

Ensisingle ”Työväenluokan sankari” julkaistaan 14.3. – videon ensinäyttö Suomipopilla samana päivänä.

Solisti Juho Hakala ja kosketinsoittaja/kitaristi Mika Laakkonen ovat kolmekymppisiä satakuntalaisia, jotka ovat ennättäneet elämänsä aikana tehdä jo monenlaista. Elantonsa he ovat ansainneet mm. munkin hillottajana, siivoojana, lehdenjakajana, opettajana, kesätöissä päiväkodissa, tuopinkeräilijänä, hampurilaisten paistajana, roudarina, ja pianonvirittäjänä.
”Tiukassa taloudellisessa tilanteessa pyrin kerran myös puhelinmyyjäksi, mutten saanut paikkaa”, Mika muistelee.

Juho ja Mika laulavat ihmisen kokoisista tarinoista ja tarkastelevat maailman menoa musiikkinsa kautta. Kappaleiden tekstit luovat toivoa arjen tapahtumiin, omien kokemusten ja oivallusten kautta, joissa on mukana ripaus hyväntahtoista huumoria ja tilannekomiikkaa. Miehet säveltävät ja sanoittavat itse kappaleensa.

Ystävykset tutustuivat teinipoikina Porissa jo vuonna 2002 ja perustivat bändin, jossa Juho toimi solistina ja Mika rumpalina.

”Ensimmäisen demon äänitimme kansanopistossa, jossa Mika opiskeli musiikkilinjalla. Tiemme erkanivat, kun lähdin armeijaan ja Mika muutti Tampereelle opiskelemaan. Pidimme kuitenkin yhteyttä ja haaveet yhteisestä musiikkiprojektista kytivät edelleen. Vuonna 2006 olimme molemmat taas Porissa ja perustimme garage-iskelmäyhtyeen Juho Hakala & Meteoriitti, jonka kanssa sekoilimme muutaman vuoden. ”Musiikkiamme ei ymmärretty”, linjaa Juho.
Juho muutti Helsinkiin 2010 opiskelemaan steinerkoulun opettajaksi. Mika opiskeli samoihin aikoihin Espoossa pianonvirityslinjalla ja tutustui siinä sivussa Kymppilinja-yhtyeeseen, tehden heidän kanssa tuotantoyhteistyötä.  Tämä tie johti Mikan Arttu Wiskarin tuottajan, Olli Saksan luokse Mökkitie Recordsille tuottajakokelaaksi.
Juhon ja Mikan musiikillinen yhteistyö virisi vuosien jälkeen uudelleen, kun Mika otti yhteyttä vanhaan bändikaveriinsa kysyen mahdollisuutta äänittää hänen säveltämänsä biisi lahjaksi siskon lapselle – olihan Mika kätevästi studiossa töissä.
Mökkitie Recordsin Olli Saksa huomasi Juhossa ainesta ja lupasi antaa hänelle mahdollisuuden, mikäli vain oikeanlainen biisi löytyisi. Asetelmat muuttuivat, kun Olli ehdotti perustamaan yhteisen orkesterin ja näin syntyi Juho ja Mika.
”Olimme löytäneet toisemme jo kolmannen kerran samasta bändistä. Tukenamme oli nyt Olli Saksa, Janne Rintala ja koko Mökkitie Records Oy:n tiimi. Biisejä alkoi syntyä, oma soundi löytyä ja artisti-identiteettikin selkeytyä. Olimme aikaisemmin liian nuoria ja kokemattomia kertomaan näitä tarinoita.  Unelma albumin teosta alkoi tuntua yhä realistisemmalta ja  konkretisoitui levytyssopimukseen Sony Music Finlandin kanssa loppuvuodesta 2013.”

Duon vielä nimeämätön debyyttialbumi julkaistaan kesäksi. Katso ”Työväenluokan sankari” video Suomipopin sivuilta http://www.radiosuomipop.fi/#!/biisi/Musiikkivideo
Kuuntele kappale Spotifysta Juho ja Mika – Työväenluokan sankari