STOP THE PRESS!

Evilenko

evilenkoOhjaus ja käsikirjoitus: David Grieco
Tuotanto: Mario Cotone
Pääosissa: Malcolm McDowell, Marton Csokas, Ronald Pickup, Frances Barber
Arvio: 3/5

David Griecon käsikirjoittama ja ohjaama Evilenko on oikeastaan toisinto vuoden 1995 loistavasta trilleri-draamasta ”Citizen X”, jossa seurataan venäläisen sarjamurhaajan kiinniottamisprosessia. Evilenko sen sijaan pyrkii lähemmin kuvaamaan murhaajan toimintaa. Tarina perustuu Andrei Chikatilon elämään, mutta muokkaa faktoja melko rankalla kädellä ja pyrkii tekemään Neuvostoliitosta todella vastenmielisen. Evilenko on esikuvansa mukaisesti opettaja, joka menettää työnsä. Hän kokee olevansa hajoavan Neuvostoliiton viimeinen oikeamielinen kommunisti, joskin samalla hänellä on suuri tarve raiskata, murhata ja osittain syödä nuoria naisia. Poliisilla ei ole juurikaan johtolankoja murhien selvittämiseksi, ja niinpä tapauksia selvittämään määrätään lahjakas nuori etsivä. Kestää kuitenkin vuosia, ennen kuin poliisi on lähelläkään löytää murhaaja.

Elokuva on melko hidastempoinen. Se pyrkii olemaan enemmän draamaa, kuin mitään muuta. Murhia ei näytetä turhan graafisesti, vaan suurin osa inhottavuudesta muodostuu katsojan pään sisällä. Kuvaukseltaan elokuva on melko staattinen, eikä se tunnu kovinkaan mielenkiintoiselta. McDowell tekee kyllä loistavaa jälkeä sekopäisenä silpojana, mutta muutoin näyttelijät ovat tavallista keskitasoa. Dvd on laadullisesti hyvä. Kuva on tarkka, eikä äänessäkään ole ongelmia. Ekstramateriaalia ei ole, mikä on sääli, sillä Chikatilosta olisi ollut hyvä olla jotain dokumentaaria mukana. Evilenko on melko mielenkiintoinen elokuva. Ei mikään ehdoton helmi, mutta ihan katsomisen arvoinen.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo’s copyright by Pan Vision AB, 2005