STOP THE PRESS!

Uusi Michael Jackson -albumi XSCAPE julkaistaan 9. toukokuuta

Epic Records sekä Jacksonin perikunta julkaisevat yhteistyössä uusia kappaleita Jacksonin jäämistöstä
Levyn tuottajina mm. Timbaland, Rodney Jerkins ja Stargate

Epic Records ja Michael Jacksonin perikunta julkaisevat yhteistyössä kesäkuussa 2009 kuolleen legendan jäämistöistä uusia, keskeneräisiä kappaleita mitä Jackson oli työstänyt ennen äkillistä kuolemaansa.

Epic Recordsin johtaja L.A. Reid valitsi henkilökohtaisesti kesken jääneistä kappaleista kahdeksan kappaletta ja materiaalia työstämään valittiin muutama tuottaja, joilla L.A. Reidin mukaan on ”oikea visio ja asiantuntemus” Jacksonin materiaaliin.

Levyn päätuottajana toimii L.A. Reidin lisäksi Timbaland ja mukana levyn teossa ovat myös Rodney Jerkins, Stargate, Jerome ”Jroc” Harmon sekä John McClain. Rodney Jerkins työskenteli läheisesti Jacksonin kanssa vuosien varrella ja on tuottanut Invincible –albumin.

Albumin ennakkotilaus alkaa iTunesissa 1. huhtikuuta iTunes.com/MichaelJackson ja kauppoihin levy ilmestyy Suomessa 9. toukokuuta. Levystä on saatavilla standardiversion lisäksi Deluxe –versio, missä mukana ovat alkuperäiset versiot kappaleista sellaisena kuin ne löydettiin.

“Modern music and artistry would look and sound completely different if not for the groundbreaking contributions Michael Jackson gifted to the world,” sanoo L.A. Reid. “Michael left behind some musical performances that we take great pride in presenting through the vision of music producers that he either worked directly with or expressed strong desire to work with. We are extremely proud and honored to present this music to the world.”

Albumin nimi XSCAPE juontaa juurensa myös Jacksoniin, jolla oli tapana nimetä albuminsa levyllä olevan kappaleen mukaan, käyttäen vain yksittäisiä sanoja ja ilmaisuja. XSCAPE –kappaleella on tärkeä osa levyllä myös siksi, että Michael ja Rodney Jerkins ovat säveltäneet ja tuottaneet kappaleen yhdessä ennen Jacksonin kuolemaa. “Michael was always on the cutting edge and was constantly reaching out to new producers, looking for new sounds.  He was always relevant and current. These tracks, in many ways, capture that spirit.   We thank L.A. Reid for his vision,” kertovat Michael Jacksonin perikunnan edustajat John Branca ja John McClain.

Lisää tietoa tulevasta levystä kannattaa tsekata osoitteessa www.michaeljackson.com