STOP THE PRESS!

Elizabethtown

elisabethtownOhjaus ja käsikirjoitus: Cameron Crowe
Tuotanto: Cameron Crowe, Tom Cruise, Paula Wagner
Pääosissa: Orlando Bloom, Kristen Dunst, Susan Sarandon, Alec Baldwin
Arvio: 1,5/5

Käsikirjoittaja-ohjaaja Cameron Crowe aloitti kirjoittajan uransa jo 15-vuotiaana, kun hänen kirjoituksiaan alettiin julkaista. Ehkä käänteentekevin tilanne oli se, että rockin raamatuksi tituleerattu amerikkalainen Rolling Stone -lehti päätti ottaa kaverin kirjoitukset vakavasti. Esikoisohjauksensa “Loistokaveri”, hän teki seitsemän vuotta myöhemmin, mutta nimeä elokuvantekijänä hän sai vasta muutamaa vuotta myöhemmin seattlelaisista sinkuista kertovalla elokuvalla “Singles”. Crowen seuraava elokuva “Jerry McGuire” kertoi puolestaan urheilumanagerista, jolla on hankala asiakas, joka haluaa lisää rahaa. “Almost famous – melkein julkkis” on Crowen omaelämänkerrallinen elokuva, sillä elokuvan päähenkilö William muistuttaa häntä nuorena ja pääsee kirjoittamaan juttuja Rolling Stonelle. Viimeksi valkokankailla nähtiin Tom Cruisen ja Penelope Cruzin tähdittämä “Vanilla sky”, joka puolestaan oli Alejandro Amenábarin elokuvan “Abre Los Ojos” Hollywood-versio. Crowen ohjaama ja käsikirjoittama ”Elizabethtown” on nykyaikainen romanttinen komedia.

Orlando Bloomin esittämä Drew Baylor on oregonilaisella kenkätehtaalla työskentelevä jalkinesuunnittelija, jonka unelmana on tehdä upeat jalkineet. Hänen suunnittelemiensa jalkineiden myynti on todellinen pettymys ja se tietää sitä, että potkut on luvassa. Eikä hänen elämänsä muutenkaan mene hyvin, sillä tyttöystävä on antamassa myös rukkaset. Joten elämässä ei ole enää mitään hyvää – on aika tehdä itsemurha. Sitä yrittäessään hänelle soittaa pikkusisko, joka kertoo heidän isänsä kuolleen. Hieman vastahankaisesti Drew lähtee matkaan noutamaan isänsä Kentuckysta kotiin. Lentomatkalla hän tapaa lentoemäntä Claire Colburnin (Kristen Dunst), joka ei jätä tätä hieman ’sekaisin’ elämästään olevaa nuorta miestä rauhaan.

Tätä elokuvaa häiritsee iso vaiva, sekavuus. Ensinnäkin ideana elokuva olisi mitä mainioin, mutta valitettavasti ongelmaksi muodostuu se, että Crowe on ängennyt mukaan niin paljon erilaisia ideoita, että tarinasta tulee melko sekava. Yksinkertaisuus olisi tässä ollut kaikkein parasta, jos kerran kyseessä on romanttinen draamakomedia. Valitettavasti Bloom ja Dunst eivät ole vakuuttavia rooleissaan, vaan ovat hyvin teennäisiä ja ehkä enemmänkin vaivautuneita. Katsojalla on myös vaivautunut olo, sillä muut hahmot jäävät kaukaisiksi sivuhahmoiksi. Jos jotain hyvää voi elokuvasta sanoa, niin musiikki on erittäin hyvää ja sopii elokuvan tarinaan hyvin. Crowen elokuvaksi “Elizabethtown” on suuri pettymys

DVD-julkaisulla tarjotaan katsojalle kohtuullinen määrä lisämateriaalia. Ensimmäisenä on harjoitusvaiheista kertova kooste ”Training Wheels”. Tämän jälkeen esitellään nopeasti elokuvan tekijöitä. Mukana on myös pari pidennettyä kohtausta, valokuvagalleria ja pari traileria. Ainakin allekirjoittaneelle tuli sellainen tunne, että muutaman vuoden sisällä tästä tehdään vielä erikoisversio, johon on lisätty mm. ”making of”-dokumentti ja ehkä kommenttiraidat. Tällaisenaan julkaisu ei kyllä täytä oikeastaan nykyisille dvd-julkaisuille asetettua tasoa.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Paramount Pictures, 2005

Traileri: