STOP THE PRESS!

Paranoia Agent Vol.4 – Sayonara Maromi

paranoia_agent_5Ohjaus ja käsikirjoitus: Satoshi Kon
Tuotanto: Paranoia Agent Production Committee
Pääosissa: Noto Mamiko (Tsukiko Sagi),Yamaguchi Mayumi (Yuuichi Taira), Momoi Haruko (Maromi)
Arvio: 4/5

Paranoia Agentin viimeinen levy katsottu ja voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että tämä oli yksi vaikeimpia animejulkaisuja siinä suhteessa, että pitäisi muodostaa jonkinlainen kunnollinen käsitys. Tämä pääasiallisesti johtuu Satoshi Konin tavasta ohjata, kuin myös sarjan tulkinnanvaraisuudesta. Satoshi Kon kun ei selitä mitään, vaan antaa katsojan itse tehdä johtopäätöksensä, mistä johtuen Kon-sanin ohjaamista animeista joko pitää tai ei.

Paranoia Agentin viimeinen levy käynnistyy jaksolla ”No admittance”, joka esittelee uudelleen alkupään jaksoista tutun, nyttemmin entisen, etsivä Ikarin ja hänen (ilmeisesti) syövästä kärsivän vaimonsa. Jakson pääasiallinen juonikuvio sivuaa Ikarin vaimon vankkumatonta uskollisuutta miestään kohtaan, minkä avulla hän saa elämänhalunsa takaisin kohdatessaan ”pienen iskijän”, torjuen tämän luennoimalla tälle inhimillisyydestä. Täten hän lunastaa paikkansa sarjan ensimmäisenä ihmisenä, joka on kohdannut ”pienen iskijän” ja selvinnyt naarmuitta. Samaan aikaan Maniwan todellisuudentaju on alkanut hiljalleen hämärtyä johtuen hänen pakkomielteestään ”pikku iskijään” tai paremminkin hänen pysäyttämiseensä.

Jakson ”Radar Man” alussa Maniwa nimittäin on vakuuttunut ,että hän on ”Tutkamies”. Aivan, siis supersankari, jonka kohtalo on voittaa ”pieni iskijä”. Tässä vaiheessa viimeisetkin rippeet mahdollisesta loogisesta selityksestä ”pikku iskijälle” rapisevat lopullisesti. Jaksoa tähdittävät niin henkiinheräävät puputyttöfiguurit kuin myös ihmisten suunnaton pakkomielle Maromi-hauvaan ja/tai ”pikku iskijään”.

Levyn kolmannesta jaksosta voi vain sanoa, että se on nimensä mukaisesta ”viimeinen jakso” ja eräänlainen kahdenkymmene neljän minuutin mittainen lopputaistelu. Juonikuvioihin en sen enempää mene. Hauskana yksityiskohtana viimeisen jakson lopussa ja lopputekstien aikana pyörii epilogi, joka sijoittuu kahden vuoden päähän viimeisen jakson tapahtumista. Kuka löytää neiti Sagin tai Maniwan epilogista käsi ylös 🙂 Ympyrä sulkeutuu, vai mitä?

Teknisestä puolesta sen verran, että viimeisen levyn tekstityksistä en löydä valittamisen sanaa, ”pikku moukari” -käännöstä lukuunottamatta. Englanninkielinen dubbi on ihan hyvälaatuinen ja ääninäyttelemisessä on vaihteeksi hiukan jopa tunnetta mukana.

Kaiken kaikkiaan Sayonara Maromi on hyvä lopetus erinomaiselle sarjalle. Ehkä vain hiukan liian nopeatempoinen. Tästä johtuen tämän levyn voi joutua katsomaan useampaan kertaan, ennenkuin se avautuu lopullisesti (allekirjoittaneella tämä vei neljä katselukertaa). Jotenkin tämä viimeisen levyn nopeatempoisuus tuntuu hieman oudolta, koska sarjan alkupuoli kulki rauhallista tahtia. Oliskohan herra Konille tullut kiire, tai sarjaa lyhennetty kesken kaiken tuotantoyhtiön puolesta, kuka tietää. Tosiasia on, että viimeisen kolmen jakson materiaaleista olisi saanut ainakin viisi jaksoa. Siihen nähden, että tämä oli ensimmäinen Satoshi Konin ohjaama TV-anime, niin lopputulos on erinomainen.

Mika Peltola for smackthejack

photos copyright by Satoshi Kon 2004