STOP THE PRESS!

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (How to Train Your Dragon 2)

Näin koulutat lohikäärmeesi 2Ohjaus ja käsikirjoitus: Dean DeBlois
Tuotanto: Bonnie Arnold
Alkuperäisääninä: Kristen Wiig, Jonah Hill, Cate Blanchett, Gerard Butler, Jay Baruchel, Kit Harington, Christopher Mintz-Plasse, America Ferrera, suomenkieliset äänet: Aksu Palmen, Rebecca Viitala, Jarmo Mäkinen, Iina Kuustonen, Joonathan Kettunen, Juha Paananen, Hannu-Pekka Björkman, Sara Soulie, Olavi Uusivirta, Henri Piispanen, Oskari Tamminen

Arvio: 1,5/5

On kulunut aikaa siitä, kun viikinkipoika Hikotus ystävystyi Hampaaton-lohikäämeen kanssa.  
Samalla Berkin kylässä asuvat viikingit elävät sulassa sovussa lohikäämeiden kanssa. Hikotuksesta on tullut nuori aikuinen, jonka on otettava jonain päivänä päällikön tehtävät isältään Stoickilta. Eräänä päivänä Hikotus lohikäärmeystävänsä kanssa kohtaavat miehen nimeltään Drago. Hän on sitä mieltä, että lohikäärmeet ovat villieläimiä ja ne saisivat kuolla sukupuuttoon. Siksi hänestä tuleekin kylän asukkaiden vihollinen numero yksi. Kuvioihin saapuu myös salaperäinen Vaika, joka tuntee tuntee lohikäärmeet hyvinkin perusteellisesti.

Aluksi on todettava, etten ole nähnyt ensimmäistä osaa, joten yritän käsitellä tätä ns. jatko-osaa ihan erillisenä juttuna. DreamWorks on mielestäni viime vuosina siirtynyt muutaman askeleen vakavampaan ja ehkä enemmän sanoisinko toiminnallisempaan animaatioelokuvaan kuin kilpailevastudio Pixar. Toki molemmilla toiminnallisuutta on, mutta tässä elokuvassa näkee sen eron todella. Näin koulutat lohikäärmeesi 2 on hyvä esimerkki siitä, ettei aiemmin mainioita animaatioita tehnyt studio ole enää terässään. Nämä soveltuvat juuri niille katsojille, jotka aamutelevisiosta katselevat yliaktiivisia animaatioita, joissa tarina hukkuu suorastaan toiminnan alle. Huumori on yksi asia jota kaipaan näihin juttuihin. Ne sopivasti keventävät tarinaa, mutta pelkillä hauskoilla hahmoilla ei sitä todellakaan tehdä. Komea visuaalisuus ei siis riitä tekemään elokuvasta hyvää ellei sisältö ole kohdallaan.

Tällä blu-ray-julkaisulla on mukana myös uusi seikkailu, jota ei valkokankaalla nähty. Mukana on myös mm. pelimäisesti toteutettu ”lohikäärme-tietoisku”, esittelyssä Dragonin sotalaitteita, poistettuja kohtauksia, kuvagalleria, traileri ja esittelyssä DreamWorks Animationin maailmaa.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by DreamWorks Animation / 20th Century Fox, 2014

Traileri: