STOP THE PRESS!

Milla Rumi – Ilot, halut ja valheet

rumiTuotanto: Anssi Växby / Johanna
1. Sitä mikä vaan 2. Luulaulu 3. Hei ihminen 4. Katoamistemppu 5. Eräs erityinen aamu 6. Maalari 7. Tässä olen minä 8. Linnanmäen laitteeseen 9. Sellainen on koti 10. Hullulaulu 11. Ilot halut ja valheet 12. Minulla on sateenvarjo
Arvio: 4/5

Tulevaisuuden tusina- äänestyksen ammattilaisiakin kolmen joukkoon sijoittumisen verran miellyttänyt näyttelijäopiskelija Milla Rumi on parin sinkkumaistiaisen jälkeen saanut pikapikaa ilmoille esikoispitkänsä. Hyvin jännää tavaraa on kyseessä. Ensi alkuun on tietysti kumarrettava Johanna-kustannukselle, että se uskoo suomalaisten jaksavan kuunnella muutakin kuin robinia ja kasmiria. Tämä tavara ei nimittäin YleX:n himotuimmat- listalla viihdy. Eikä tarvitsekaan. Mutta se ansaitsi kyllä tulla julkaistuksi.

Yleensä allekirjoittaneella on tapana sanoa jokunen sana levyn kappaleista mutta nyt pitää todeta, että Milla Rumin kohdalla se on mahdotonta ja tarpeetonta. Levy nimittäin on nimenomaan kokonaisuus ja sitä pitää reiluuden vuoksi käsitellä poikkeuksellisen paljon juuri sellaisena. Tässä ei ole kyseessä vain tukku irtobiisejä vaan hieman päälle puolituntinen matka mielenkiintoisuuteen. Kaiken kruunaa ensiksi huomiotaherättävä, hauska kansitaide, jossa kappaleiden sanat on alistettu graafisen taiteen dadaismille.

Itse levystä jää mieleen eri jännä sovituksellinen kokonaisvaltaisuus. Rumin hönkäilyn taustalla tapahtuu paljon vaikkei näennäisesti mitään. Paljon soittimia löytää kokonaisuudesta paikkansa. Rumi ei myöskään vie biisejään mitenkään ennalta-arvattavaan suuntaan vaan sävelkulut ja musiikilliset ratkaisut ovat merkillisen herkullisia. Hittimusaa tämä ei todellakaan ole. Rumin puolifalski, kova mutta tunteikas ääni toimii yhtenä instrumenteista luoden levylle omalta osaltaan häiritsevän mutta silti tuvallisen tunnelman. Sanoituksissa ei ole Heikki Salon Kahlekuningaslaji- kirjan opetuksista tietoakaan – tämä tietysti suomen kieltä ja tiukkoja riimejä arvostavana oli vaikea sulattaa. Mutta koen asian niin, että Rumi käyttää suomea omana työkalunaan ja muotoilee vahasta omanlaisensa näkemyksen. Saahan niinkin tehdä. Rumin lyriikka toimii yhteistyössä musiikin kanssa ja luo kiehtovan omapäisen maailman.

Jos Kerkko Koskinen ja Papu Haro saisivat musiikillisen tytön, siitä tulisi luultavasti Milla Rumi, jonka musiikki on periaatteessa vähän ärsyttävää mutta pohjimmiltaan niin vilpittömän omantakeista ja riemastuttavaa, että eihän tälle voi kuin lämmetä. Levy ei pysy koko matkan aikaa mielenkiintoisena mutta silti se pysyy – ja keikalle en ehkä menisi mutta silti voisin hyvinkin mennä. Hyvä, että tällaista signataan!

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Johanna Kustannus, 2014