STOP THE PRESS!

Streets of Laredo

strees_of_laredoOhjaus: Joseph Sargent
Käsikirjoitus: Larry McMurtry, Diana Ossana
Tuotanto: Robert Halmi Jr., Larry Levinson, Larry McMurtry, Diana Ossana, Suzanne De Passe
Pääosissa: James Garner, Sissy Spacek, Sam Shepard, Randy Quaid, Ned Beatty, Sonia Braga, Charles Martin Smith, Alexis Cruz, Kevin Conway
Arvio: 2/5

Streets of Laredo on jo kolmas kapteeni Callin edesottamuksista kertova minisarja. Ensimmäinen sarja, Vaarojen maa, oli mukiinmenevä kuvaus westernien perusaiheesta, karjanajosta. Toinen sarja, Paluu vaarojen maahan, oli selvästi heikompi lipsuessaan liki saippuasarjaksi. Streets of Laredo puolestaan jättää saippuoinnit vähän vähemmälle ja keskittyy kuvaamaan totisten miesten vakavia hommia. Näyttelijät ovat taas kerran vaihtuneet, sen sijaan ensimmäisen sarjan pohjana olleen kirjan kirjoittanut Larry McMurtry on palannut kuvioihin toisena käsikirjoittajana.

Streets of Laredossa kapteeni Call (James Garner) on palannut Teksasiin ja toimii jonkinlaisena palkkionmetsästäjänä. Newyorklainen rautatiemoguli palkkaa Callin ottamaan kiinni nuoren meksikolaisen, Joey Garzan (Alexis Cruz), joka ryöstää junia ja joka on muutenkin ikävä ihminen halutessaan tappaa kaikki gringot. Ikävää väkeä liikkuu Teksasin ja Meksikon karuissa maisemissa enemmänkin. Psykopaatti Hardin (Randy Quaid) pitää rähjäistä hoviaan Crow Townissa, Mox Moxia (Kevin Conway) puolestaan huvittaa suuresti katsoa, kun ihmiset palavat elävältä. Tämän porukan kanssa on jo eläkeikäinen Call helisemässä, vaikka mukaan reissulle lähteekin uskollinen apulainen Pea Eye (Sam Shepard), ja ettei kaikki menisi ylettömän vakavaksi, seurueeseen liittyy vielä koomiseksi kevennykseksi rautatieyhtiön kirjanpitäjä Brookshire (Charles Martin Smith).

Street of Laredoa vaivaa sama perusongelma kuin Call-taruston edellistäkin osaa (Paluu varjojen maahan): käsikirjoitus on onneton. Yhden murhaajan kiinniottamisesta ei oikein riitä juttua yli nelituntisen sarjan tarpeiksi. Tuloksena on paljon tyhjäkäyntiä, joutavaa rupattelua ja turhia sivujuonien tynkiä. Sääli, sillä olisihan tässä aineksia parempaankin. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja näyttelijät lähes kauttaaltaan hyviä. Kuvaus on TV-tuotannoksi komeaa ja ohjauskin toimii. Vaan minkäs teet kun käsikirjoitus, elokuvan selkäranka, on vaikeasti skolioottinen. Käsikirjoitusta rasittaa myös niin sanotun asian tuputtaminen: katsoja joutuu seuraamaan pitkällisiä kyökkipsykologisia pohdintoja siitä, miten voi mukavasta pikkupojasta tulla mielipuoli tappaja. No, löytyyhän tästä oikeaakin asiaa. Eräässä hirtehisessä kohtauksessa sairas murhaajaporukka pohtii kovaa kohtaloaan ja tulee siihen tulokseen, että tappaa saa mielin määrin, mutta auta armias, jos menee koskemaan rikkaan miehen omaisuuteen, alkaa hirttoköyden rasvaus välittömästi. Niinpä.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by Crown Media Distribution, 1995