STOP THE PRESS!

Onnelin ja Annelin valkokangasseikkailut saavat jatkoa

Marjatta Kurenniemen luoma valloittava tyttökaksikko, Onneli ja Anneli, palaa valkokankaalle syksyllä 2015 ensi-iltaan tulevassa elokuvassa Onnelin ja Annelin talvi. Elokuvan kuvaukset käynnistyvät idyllisessä Loviisassa 30. joulukuuta ja jatkuvat aina maaliskuun alkuun saakka.

Elokuvan ohjaa Saara Cantell ja sen pääosissa nähdään Onneli ja Anneli -elokuvasta tutuksi tulleet ihastuttavat nuoret näyttelijättäret Aava Merikanto ja Lilja Lehto. ”Onnelin ja Annelin talvi -elokuvassa näemme Ruusukujan maagisen maailman talvisena. Pääsen myös toteuttamaan yhden lapsuuteni unelmista eli kokeilemaan miltä tuntuu kutistua niin pieneksi, että mahtuu sisälle omaan nukkekotiinsa”, Saara Cantell kertoo.

Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjasarjan toiseen teokseen ”Onnelin ja Annelin talvi”. Elokuvan tuottaa Zodiak Finland ja sen levittää Nordisk Film. Elokuvan pääyhteistyökumppaneita ovat Kannustalo, Loviisan kaupunki ja Elisa.

Elokuvan tarina:
Parhaat ystävykset, Onneli ja Anneli, ovat kaksi tavallista pikkutyttöä, ehkä vain vähän onnellisempia kuin useimmat muut, koska heillä on satumainen mahdollisuus asua kahdestaan omassa talossaan. Eräänä joulukuisena iltana heidän ikioman talonsa pihaan ajaa pieni, tuskin kenkälaatikon kokoinen auto, josta nousee ulos pikkuruinen Vaaksanheimon perhe. Vaaksanheimot ovat joutuneet kodittomiksi koska maantiejyrä on hajottanut heidän kotitalonsa. He muuttavat väliaikaisesti Onnelin ja Annelin nukkekotiin asumaan, mutta pian selviää, että kaikilla isoilla ihmisillä ei olekaan hyviä aikeita Vaaksanheimojen suhteen.

Tarinan salaperäisten yhteensattumien taustalla on tälläkin kertaa hyväntahtoinen rouva Ruusupuu.

Rooleissa:
Onneli: Aava Merikanto, Anneli: Lilja Lehto, Tingelstiina: Elina Knihtilä, Tangelstiina: Kiti Kokkonen
Ulpukka : Jaakko Saariluoma, Rouva Rosina: Johanna af Schulten, Rouva Ruusupuu: Eija Ahvo,
Arska: Samuli Vauramo, Adela: Inka Kallèn
Vaaksanheimojen perhe: Joonas Saartamo, Anna-Leena Sipilä, Leena Uotila ja Aleksis Koistinen