STOP THE PRESS!

Fighting Tommy Riley

fighting_tommy_rileyOhjaus: Eddie O’Flaherty
Käsikirjoitus: J.P. Davis
Tuotanto: Bettina Tendler O’Mara
Pääosissa: J.P. Davis, Eddie Jones, Christina Chambers, Diane Tayler
Arvio: 2/5

Kovasti kehuja saanut pienimuotoinen nyrkkeilyelokuva ”Fighting Tommy Riley” pohjaa itsensä pääosaesittäjä J.P. Davisin käsikirjoitukseen. Ohjaajan pallille on istutettu Eddie O’Flaherty, jolle ohjaustyö on ensimmäinen. Mikäli veteraaninäyttelijä Eddie Jones ei olisi mukana, voisi sanoa elokuvan olevan aloittelevien tekijöiden tuotos. Sitä se tavallaan on nytkin, vaikka eihän kyseinen aspekti ole välttämättä mitenkään negatiivinen.

Marty (Jones) on nyrkkeilyhommat taakseen jättänyt herra, joka tahtoisi viettää eläkepäiviä. Hän kuitenkin sattumalta törmää lupaavaan nuoreen nyrkkeilijään nimeltä Tommy (Davis), ja päättää alkaa valmentamaan tätä. Tommyllä on melkoisesti henkilökohtaisia ongelmia voitettavana, mutta niin tuntuu olevan Martylläkin. Kun Tommy vihdoin Martyn valmennuksen alaisena saavuttaa mainetta ja kunniaa, tarjoutuu tälle mahdollisuus todella kovan luokan matseihin ja samalla mestaruuteen. Ehtona vain on, että Marty pistetään syrjään…

Jotenkin tämä elokuva vain ei säväytä. Se on todella hidas, etäännyttävä, tympeä ja tylsä. Se on kyllä melko aidon tuntuinen ja realismi onkin sen tärkein ominaisuus, mutta se ei riitä pelastamaan kokonaisuutta, jonka unisuus uuvuttaa. Näyttelijät tekevät sangen hyvää työtä, mutta leikkauksessa olisi parantamisen varaa. Dvd-julkaisu on peruskamaa, eikä levyltä löydy mitään ekstraa. Hehkutuksesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, ”Fighting Tommy Riley” on pettymys.

Jari Järvi for smackthejack.net

Photo’s copyright by Curb Entertainment, 2005

Traileri: