STOP THE PRESS!

Tellus

TellusOhjaus ja käsikirjoitus: JP Siili
Tuotanto: Pekka Ruohoranta
Pääosissa: Minka Kuustonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius, Henrik Hammarberg, Eppu Pastinen, Johannes Holopainen, Anne-Mari Alaspää, Anni Turunen
Arvio: 3/5

JP Siilin käsikirjoittama ja ohjaama Tellus-sarja (2014) tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen, terrorismiin. Nuori lääkäri Eevi Forsman (Minka Kuustonen) johtaa ympäristöaktivistien ryhmää, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin ja alkanut räjäytellä luontoa saastuttavia laitoksia. Toiminta menee pahasti yli, kun erään iskun yhteydessä kuolee vahingossa ihminen. Murha pistää vauhtia poliisin tutkintaan, ja Supon komisario Taneli Lokka (Pirkka-Pekka Petelius) pääsee ryhmän jäljille. Samoihin aikoihin Eevi ihastuu vähän maltillisemman toiminnan kannattajaan, Alexiin (Lauri Tilkanen).

Siilin käsikirjoitus pyörittelee varsin kattavasti erilaisia tapoja suhtautua ympäristönsuojeluun ja sitä, minkälaiset motiivit johtavat peräti tappamiseen. Esiin tulee myös eettisten ongelmien ratkonnan vaikeus: pyhittääkö tarkoitus keinot?

Monimutkaisten asioiden pyörittely johtaa kuitenkin kerronnan turhaan verkkaisuuten ja vähän tylsään puhuvien päiden kavalkadiin, mutta kauttaaltaan hyvien näyttelijöiden ansiosta ei tee mieli lopettaa katselua kesken. Ne – näissä jännäriyhteyksissä ilmeisesti pakolliset – poliisin kotiongelmat niveltyvät tavallista notkeammin muuhun kerrontaan. Lokan hahmon uskottavuutta voi kyllä sitten miettiä. Tavallista huolellisemmin ja ilmeisesti isommalla rahallakin tehtyä kotimaista tv:tä. Selkeän esikuvan, tanskalaisen Silta-sarjan toisen tuotantokauden, tasolle ei silti ylletä.

Vesa Skaffari for smackthejack

Photo’s Copyright by VLMedia Oy, 2015

Traileri: