STOP THE PRESS!

Vihdoin kotona (Home)

Vihdoin kotonaOhjaus:  Tim Johnson
Käsikirjoitus: Tom J. Astle, Matt Ember
Tuotanto: Suzanne Buirgy, Mireille Soria
Alkuperäisäänet: Jim Parsons, Rihanna, Jennifer Lopez, Matt Jones, Steve Martin, suomenkieliset äänet: Joonathan Kettunen, Emma Louhivuori, Markus Bäckman, Antti L J Pääkkönen, Ella Pyhältö
Arvio: 1/5

Böö-kansa on sympaattinen, mutta sanoisinko itseriittoinen kansa. He ovat päättäneet asuttautua Maahan ja samalla veivata ihmiskunnan syrjemmälle. Vain yksi uskaltaa olla erilainen. Kyseessä on nuori nokkela tyttö Tippi, joka kohtaa pienen bööiden hylkäämän Ohon, joka oli bilekutsullaan vaarantanut kansansa kohtalon. Ulkoavaruuden kamu haluaisi tehdä tuttavuutta Maan asukkaan kanssa, mutta vastapuoli on hyvinkin epäileväinen. Maata ja Böö-kansaa uhkaa hurja Zork, jonka tarkoituksena on tuhota kaikki mahdollinen. Voivatko epätavalliset sankarit Tippi ja Oho pelastaa kaiken suurelta tuholta?

En voi muuta sanoa kuin voi voi. 2000-luvun alussa DreamWorks nousi Shrek-elokuvansa myötä ykköstilalle tietokoneanimaatioiden saralla. He onnistuivat sekoittamaan animaatioissaan tuttuja tarinoita ja tekemään niistä omaperäisiä tuotoksia. Valitettavasti viime vuosina tilanne on ollut toinen. Niistä on tullut ennalta-arvattavia, huumorintajuttomia ja ennen kaikkea persoonattomia tympeyksiä, eikä tämä elokuva tee poikkeusta. Ensimmäiseksi Vihdoin kotona -hahmoista tulivat mieleen Disneyn vuonna 2001 valmistuneen animaation Lilo ja Stich, siinähän avaruushahmo tapaa nuoren tytön. Muuten tarina on juuri sellaista sekametelisoppaa kuin vain voi olla. En ymmärrä, miksi tällaista lähes aivotonta animaatiota pitää tehdä, kun se ei naurata tai edes viihdytä muutenkaan. Parasta tässä jutussa on suomenkielinen dubbaus, joka on harvinaisen hyvin toteutettu.

Lisämateriaaleissa tarjolla mm. Ohon tanssia, Ohon bileohjeet ja Jennifer Lopezin musiikkivideo,.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Twentieth Century Fox Home Entertainment, 2015

Traileri: