STOP THE PRESS!

Tom Jones ja Paula Koivuniemi Jyväskylän Sataman Yössä 12.6.2015

Vaikuttavan liki 50-vuotisen uran tehnyt megatähti Tom Jones saapuu Suomeen esiintyen Sataman Yössä Jyväskylässä perjantaina 12.6. Hänet tunnetaan paitsi hiteistään ”It’s Not Unusual”, ”Delilah”, ”She’s a Lady”, ”Sexbomb” ja ”You’ve Lost That Lovin’ Feelin’” myös rhythm’n’bluesin sieluna.

Viisi vuosikymmentä esiintyneellä artistilla on hittejä jokaiselta vuosikymmeneltä eikä hän ole halunnut jäädä paikoilleen missään vaiheessa. Tom Jones sanookin olevansa muuntautumiskykyinen ja kokee inspiroivaksi kokeilut uuden materiaalin parissa. Hän on säilyttänyt asemansa yhtenä menestyneimpänä artistina julkaisemalla 35 vuoden urankin jälkeen kaikkien aikojen myydyimmän albuminsa, 5 miljoonaa kappaletta myyneen ”Reload” -levyn vuonna 1999, jonka hän työsti yhdessä 90-luvun menestyneimpien artistien kuten Robbie Williamsin, The Gardigansin ja Natalie Imbruglian kanssa. Kyseisen albumin myötä 2000-luvulla uuden nosteen uralleen saaneen Jonesin ”If I Only Knew” -hitti kannusti mm. suomalaiset jääkiekon MM-kultaan.

Tom Jonesin 39. studioalbumi ”Praise & Blame” osoitti suunnanmuutoksen, jolla hän palasi perusasioiden äärelle. Albumi on nauhoitettu livenä Ethan Johnsin (King of Leon, Ryan Adams, Ray LaMontagne, Laura Marling, Paolo Nutini) johdolla Peter Gabrielin studiolla Englannin Bathissa. Levyn menestyksen myötä Tom julkaisi vuonna 2012 ”Spirit in the Room” -levyn, jolla hän coveroi mm. Tom Waitsia ja Paul McCartneyta. Tom Jones tuo biiseihin äänen, jonka vain hän pystyy niihin luomaan.

Lukuisia palkintoja ja pystejä vastaanottanut legenda on yksi kysytyimpiä livetähtiä. Artistiuran lisäksi hänet on nähty elokuvissa ja myöhemmin myös televisiostarana, kun hän toimii The Voice UK:n yhtenä tähtivalmentajista jo neljättä kautta peräkkäin.

Paula Koivuniemen yksi uran kohokohdista
Tom Jonesille lavan korkkaa itseoikeutetusti Suomen iskelmäpoptaivaan kirkkain, suurin ja pysyvin tähti Paula Koivuniemi: ”Levy-yhtiön kanssa oli aikoinaan puhetta suuresta kunnioituksestani ja ’faniudestani’ Tom Jonesia kohtaan ja päätimme tehdä hänestä kertovan biisin”. Koivuniemi esittää Sataman Yö -konsertissa ”Kuuntelen Tomppaa” -kappaleen itse maestrolle.
Paula vieraili The Voice of Finland -tiimin mukana brittien The Voice -ohjelman kulisseissa ja pääsi tapaamaan Tom Jonesia:
”Tom Jones on erittäin karismaattinen ja pysäyttävä persoona. Hänellä on iso sekä vahva lauluääni, juuri sellainen, josta pidän! Olen aina fanittanut häntä ja omistan hänen kaikki vinyylit”, Paula Koivuniemi sanoo.
Paula on hiljattain tietämättään vielä tästä keikasta lisännyt ohjelmistoonsa Tom Jonesin ”Love Me tonight” -biisin, joka kulkee nimellä ”En unta saa”. Paula kuvailee tulevaa keikkaansa Tom Jonesin lämmittelijänä: ”Tämä on yksi urani kohokohdista!”.

Lipunmyynti Sataman Yö -konserttiin alkaa konsertin nettisivuilla, Lippupalvelussa ja Jyväskylän Café Elosessa ma 16.3.2015.

Liput: 69 eur / kpl
Ennakkolipunmyynti: www.satamanyo.fi, Lippupalvelu ja Café Elonen (Kauppakatu 31, Jyväskylä). Lippupalvelun kautta ostettuihin lippuihin lisätään palvelumaksu.