STOP THE PRESS!

Big Game -elokuva sai tärkeimmän alkutukensa rahapelaajilta

Suomalaisittain ennennäkemättömällä 8,5 miljoonan euron budjetilla tehty elokuva Big Game saa ensi-iltansa 19.3. Elokuvassa kohtaavat 14-vuotias näyttelijälupaus Onni Tommila ja suuri maailmaluokan tähti Samuel L. Jackson. Ilman Veikkauksen pelaajilta tullutta rahoitusta tuo kohtaaminen ja koko elokuva olisi jäänyt tekemättä.

–          Jännitin todella paljon Samuelin tapaamista. Kun pääsimme metsään ja juttelemaan kohtauksista kolmisin Samuelin ja ohjaaja Jalmarin kanssa, kaikki lähtikin rullaamaan. Samuel on uskomaton näyttelijä ja hieno esimerkki. Olen tosi iloinen, että Jalmari otti minut mukaan elokuvaan. En voinut kuvitellakaan, että päätyisin tällaiseen rooliin, sanoo Onni Tommila.

Moni suomalainen ei tiedä mihin esimerkiksi Lottoon, Kenoon, urheilupeleihin tai nettiarpoihin pelatut eurot päätyvät. Yksi pelieurojen kotiosoite löytyy kotimaisista elokuvista, sellaisista kuin Big Game. Elokuvan tuottajan Petri Jokirannan mukaan Big Game ei olisi saanut hankittua elokuvan tekoon tarvittavaa muuta rahoitusta ilman Suomen Elokuvasäätiön luottamusta ja pohjatukea.

–          Suomen Elokuvasäätiö myönsi Big Gamelle 750 000 euroa tuotannon tukea. Tuo tuki tuli täysin Veikkauksen pelien tuotosta eli niistä euroista, joista pelaajat eivät saaneet voittoa. Itse ajattelen niin, että katsoja on sittenkin voittaja – jälkikäteen, elokuvaelämyksen muodossa, Jokiranta toteaa.

Elokuvan ohjaaja Jalmari Helander kertoo, että Big Gamen suunnittelu aloitettiin vuonna 2011 heti ohjaajan edellisen menestyselokuvan Rare Exportsin valmistuttua.

–      Big Game on syntynyt kovan ja sinnikkään työn tuloksena. Tämä elokuva oli haaveeni. Jos jostakin haaveilee, se pitää lausua ääneen ja nyt voi sanoa, että minun haaveeni on toteutunut, Helander sanoo.

Helmikuussa Suomen Elokuvasäätiö tiedotti, että se tukee kotimaisia elokuvia Veikkauksen pelien tuotolla tänä vuonna lähes 25 miljoonalla eurolla.

–          Elokuvan teko on aina tekijälle unelman täyttymys. Veikkauksen tuella mahdollistetaan elokuvien monipuolisuus ja laatu. Näin toivottavasti myös katsomiskokemus on mahdollisimman syvä. Parhaimmillaan kuin unelma, sanoo toimitusjohtaja Irina Krohn Suomen Elokuvasäätiöstä.

Veikkaus täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Juhlavuoden tavoitteena on tuoda entistä paremmin näkyville se, mitä kaikkea Veikkauksen pelien tuotoilla saadaan aikaan.