STOP THE PRESS!

Tammerkosken sillalla -tapahtuma Tampereen keskustorilla kesä-heinäkuun vaihteessa

Kahdeksanpäiväinen kaupunkitapahtuma Tammerkosken Sillalla järjestetään Tampereella kesä–heinäkuun taitteessa 26.6.-4.7. Keskustorin juhlateltta kaupungin keskustassa tarjoaa yli 30 tilaisuutta, joista päivätilaisuuksiin on yleisöllä vapaa pääsy. Ohjelmassa on lasten ja nuorten konsertteja, senioritilaisuuksia, kuorojen ja tanssiryhmien esityksiä, iskelmä- ja rock-iltoja sekä viihtyisiä yhteislaulutilaisuuksia.

Keskustorin juhlateltan maksuton päiväohjelma huomioi kaikenikäiset musiikin ystävät. Tapahtumia riittää niin nuorisolle kuin aikuisille ja koko perheille. Maksullisissa iltaohjelmissa esiintyy suosikkiartisteja laajaan aikuiseen makuun. Esiintyjäkavalkadia tähdittävät mm. Paula Koivuniemi, Popeda, Yö, Juha Tapio, Lauri Tähkä, Tuure Kilpeläinen ja Anssi Kela. Tampereelle saapuu myös tänään Barona Areenan jättikeikoista DVD:n julkaiseva Apulanta ja nostalgisia pophittejä tarjoileva paluun tehnyt Miljoonasade. Viikatteesta tuttu Kaarle Viikate esiintyy yhdessä Marko Haaviston kanssa. Parivaljakko julkaisi juuri yhteisen kaikukitarointiin painottuvan levyn.

Nyt 14. kertaa järjestettävä Tampereen mittavin tapahtuma, kahdeksanpäiväinen Tammerkosken Sillalla, on koko kansan kaupunkitapahtuma, joka muuttaa Tampereen sydämen, Keskustorin, koko kansan olohuoneeksi.

Lipunmyynti iltakonsertteihin alkaa tänään keskiviikkona 18.3. Lippupalvelussa ja Pyynikin Munkkikahvilassa (Keskustori, Tampere). Liput ennakosta alkaen 16,00 eur.
www.sillalla.net
www.lippupalvelu.fi