STOP THE PRESS!

Raaka-aine – Kuolematon

Kuolematon_digisingle_cover_1500x1500pix.600x600-75 Tuotanto: Matti Toivonen
Arvio: 3,5/5

Neljättä levyään valmisteleva lahtelainen Raaka-aine tuo maistiaisen tulevasta omakustannesinglen nimeltä Kuolematon muodossa. Yhtye on jäänyt itselleni vähän tuntemattomaksi mutta ihan tervetullut tuttavuus kuulostaisi tämän palan perusteella kyllä olevan. Yhtye tuo lahtelaiseen rock-jatkumoon aimo annoksen synkeitä tunnelmia mutta ei suinkaan lohduttomuutta. Vertailut vaikkapa Kotiteollisuuteen eivät ole kovin kaukaa haettuja – sillä erotuksella ettei Raaka-aine vaikuta vitsiltä ja se soittaa ja laulaa hyvin.

Kappaleessa ei oikeastaan ärsytä mikään vaan se kuuntelee mieluusti useampaankin kertaan. Joitakin melodiallisten kulkujen tarpeellisuutta toki jää miettimään – tällä ei ihan vielä taideta radioiden soittolistoja vallata sikälimikäli sellaiseen nyt mitään tarvetta olisikaan. Raaka-aine tuntuu tasapainottelevan hitikkyyden ja omapäisen tulkinnan harmaalla rajalla. Potentiaalia yhtyeestä näyttäisi löytyvän mutta konkretisoituuko se futuurissa suurena kansansuosiona, jää nähtäväksi. Veikkaan että kyllä ja jään isolla mielenkiinnolla odottamaan tulevaa kokopitkää. Yhtye on maininnut luoneensa itselleen täysin uudenlaisen tyylin hard rockin, hevin ja punkin pyhän kolmiyhteyden vyöhykkeille. Vaikea tämän näytteen perusteella sanoa asiasta enempää mutta hienolta kuulostaa.

Saatesanoina yhtye mainostaa Kuolemattomasta tehtyä, Kai Vaineen tähdittämää videota, joten mainittakoon sekin asia nyt tässä sitten. Hyvä pojat, höyryä pyttyyn vaan.

Renek for smackthejack.net

Photos copyright by Raaka-Aine Musiikki Oy, 2015