STOP THE PRESS!

The Omen

the_omenOhjaus: John Moore
Käsikirjoitus: David Seltzer
Tuotanto: Glenn Williamson, John Moore
Pääosissa: Liev Schreiber, Julia Stiles, Seamus Davey-Fitzpatrick, Mia Farrow, David Thewlis
Arvio: 1/5

Varsinkin 70-luvulla kauhuelokuvien genressä mylvi itse piru, sillä monet elokuvantekijät innostuivat aiheesta ”Manaaja”-elokuvan menestyksen siivittämänä. Yksi hyvä esimerkki tästä innostuksesta on Richard Donnerin (”Tappava ase” -trilogia, ”Arkajalat”) ohjaama ”Ennustus”, joka ainakin Internet Movie Databasen mukaan on saanut hyvät arviot moniin muihin tämän tyylisuunnan elokuviin nähden. Hollywoodin studiot ovat viime vuosina olleet hyvin innokkaita tekemään vanhoista klassikoista uudelleenfilmatisointeja, jotka ovat sitten tasollisesti jääneet hyvin kauaksi alkuperäisen tasosta. Usein syynä tähän on se, että tekijät ovat yrittäneet tehdä elokuvasta liiaksi alkuperäistä kunnioittavan. Onnistuuko ”Omen” rikkomaan tämän uudelleenfilmatisointien kirouksen?

Liev Schreiberin esittämän urallaan menestyvän Robert Thornin perhettä on kohdannut suuri suru, sillä vaimo Katherine (Julia Stiles) on synnyttänyt kuolleen lapsen. Robert pyrkii kaikin keinoin suojelemaan vaimoaan tältä tuskalliselta surulta. Hän päättää epätoivoisena hankkia heille uuden lapsen ja adoptoi vastasyntyneen vauvan, jonka äiti menehtyy synnytyksessä. Kaikki näyttäisi nyt hyvältä, kunnes outoja asioita alkaa tapahtumaan. Robertille on tuskallista salata asiaa ja kuvioihin ilmestyy pappi (Pete Postlethwaite), jonka mukaan Thorninin poika, Damien, onkin itse paholaisen poika. Papin mukaan maailmanloppu on lähestymässä ja oudot tilanteet senkun lisäntyvät jopa omituisen lapsenvahdin (Mia Farrow) muodossa.

Ymmärrän toki myös uudelleenfilmatisointien ”kolikon toisen puolen” eli vanhojen tarinoiden esitteleminen uusille sukupolville modernisoidussa paketissa. Ikävä kyllä ”Omen” ei sitä ole, sillä se tukeutuu liikaa alkuperäiseen käsikirjoitukseen, eikä siihen juurikaan ole tehty päivityksiä. Nuo muutamat ns. päivitykset ovat suorastaan niin naurettavia, että jopa pirun harakat nauravat niille. En voi yksinkertaisesti ymmärtää, miksi elokuvaa ei voida tehdä kunnolla, vaan pitää muuttaa hyvät kauhuaspektit suoranaiseksi komiikaksi. Pääosan esittäjät Schreiber ja Stiles ovat todella epäuskottavia suurlähettiläspariskuntana. Varsinkin Stiles on roolissaan hyvin poissaoleva, eikä sovellu siihen ollenkaan, vaikka hyvä näyttelijätär onkin. Samoin Schreiber ei tuo roolinsa jämäkkää otetta ja näin ollen hänen suorituksensa jää puoliteholle. Elokuvan ainoan hyytävän roolisuorituksen tekee lapsenvahtia esittävä Mia Farrow, jonka osuus jää tosin hyvin vähäiseksi, keskittyen lähinnä kauhuaspektien tyhjänpäiväiseen tuhlailuun. Ikävä kyllä ”The Omen” ei ole edes jännittävä, eikä kauhistuttava, joten lopputuloksena on kaksituntiseksi venytetty katsojaa aliarvioiva teos.

Lisämateriaalina tarjoillaan ohjaajan, tuottajan ja leikkaajan kommenttiraita. Sen lisäksi levyltä löytyy muutama dokumentti elokuvan tekemisestä. Nämä tarjoavatkin ”The Omen” -dvd:n parhaimpia hetkiä, sillä elokuvan jättämä pettymys onneksi häviää nopeasti näiden avulla. Lisäksi mukana on dokumentti paholaisesta itsestään. Jos haluat katsoa kohtauksien pidennettyjä versioita tai vaihtoehtoisen lopun, niin siihenkin tarjoutuu mahdollisuus. Meinasin ihan unohtaa, että myös elokuvan trailerit löytyvät levyltä. Kokonaisuutena ”The Omen” -dvd on keskinkertainen tuotos.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by 20th Century Fox, 2006