STOP THE PRESS!

The Producers – kevät koittaa Hitlerille

the_producersOhjaus: Susan Stroman
Käsikirjoitus: Mel Brooks, Thomas Mehan
Tuotanto: Mel Brooks, Jonathan Sanger
Pääosissa: Nathan Lane, Matthew Broderick, Uma Thurman, Will Ferrell
Arvio: 1/5

Amerikkalainen hjuumorimies Mel Brooks on toiminut viihdealalla jo yli viidenkymmenen vuoden ajan. Ei siis ihme, että herran tuotoksia esitetään uudelleen (”Salainen agentti 86”) tai niistä tehdään erilaisia sovituksia ja vieläpä menestyksekkäästi. Nimittäin Brooksin 60-luvun loppupuolella käsikirjoittama ja ohjaama komedia ”Kevät koittaa Hitlerille” siirtyi Nathan Lanen ja Matthew Broderickin tähdittämänä suoraan Broadwaylle. Erikoista sinällään, sillä koko jutun juoni onkin siinä, että … no jätänpä vielä sanomatta. Versiointi onnistui niin hyvin, että Sony Pictures innostui asiasta ja vieläpä sai näytelmän alkuperäiset miesnäyttelijät mukaan pääosiin.

Elokuva käynnistyy kohtauksella, jossa yleisö on poistumassa Broadwayn teatterista katsomasta tuottaja Max Bialystockin (Lane) viimeisintä musikaalituotantoa. Heidän mielestään se on niin hirveä, että se pitää oikein laulamalla laulaa. Unohtamatta tietenkään ihmisten kasvoilla sätelehtivää hymyä. Tappio on sen verran kirvelevä, että Bialystock haluaa tehdä todella ison ja ehdottomasti varman flopin ja karata rahoineen Rioon. Hän tarvitsee kaverikseen tilintarkastaja Leopold Bloomin (Broderick). Entinen natsi on kirjoittanut fasismia ylistävän teoksen ”Kevät koittaa Hitlerille”, joka on Bialystockin ja Bloomin mielestä varma floppi, joka taatusti karkoittaa yleisön. Mutta aina pitää muistaa, että yleisöä ei kannata aina aliarvioida.

Aluksi on todettava, että tekijät ovat lähteneet toteuttamaan elokuvaa hyvin uskollisesti Brooksin alkuperäiselle elokuvalle. Ikävä kyllä tulos ei ole sen näköinen, sillä ”The Producers” on todella haalea versio alkuperäisestä elokuvasta, vaikka Brooks onkin ollut mukana tuottamassa ja osittain uudenkin elokuvan käsikirjoittamisessa. Olisi nyt toivonut, että tekijäryhmällä olisi ollut enemmän kunnianhimoa ja yrittäneet sentään mennä ennemmin riman yli, kuin sen ali. Voi olla, että tällainen versio olisi toiminut paremmin lavalla, kuin elokuvana. Yleensä suhteellisen hauska Nathan Lane on ylipirteä ja Matthew Broderick taas enemmänkin väärässä elokuvassa. Pitääkö aina Hollywoodin yrittää väkisin vääntää uusintaversioita, vaikka ne toimivat paremmin lavalla, kuin uudelleen valkokankaalla? ”The Producers” on hyvä esimerkki tällaisesta hutusta.

Lisämateriaalina tarjoillaan keskinkertaista minidokumenttia, poistettuja kohtauksia, pieleen menneitä kohtauksia ja vieläpä ohjaajakin kehtaa lausua sanallisia asioitaan kommenttiraidalla. Mitään ihmeellistä lisämateriaalit eivät kuitenkaan tarjoa, joten se siitä.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Sony Pictures Home Entertainment, 2006

Traileri: