STOP THE PRESS!

Komedia dynamo

komediadynamoOhjaus: Tuukka Temonen
Käsikirjoitus: Komedia dynamo
Tuotanto: Jarkko Tamminen
Pääosissa: Teemu Vesterinen, Marko Kämäräinen, Mika Eirtovaara
Arvio: 3/5

Komedia Dynamo on Teemu Vesterisen, Marko Kämäräisen ja Mika Eirtovaaran muodostama väljä stand up- komiikkaan keskittynyt porukka.Ryhmä on nyt koostanut ensimmäisen suomalaisen stand up-dvd-koosteen. Kyseinen huumorilaji on rantautunut tänne Euroopan perille yhtenä maailman viimeisimmistä kolkista mutta yllättävän nopeassa ajassa siitä on kehittynyt osa vakiintunutta viihdekulttuuria. Koomikot ovat saaneet omia tv-sarjoja, kirjoittaneet kirjoja ja onpa koko laji saanut oikein oman festivaalinsakin. Aika hyvin jäykiltä suomalaisilta.

Komedia Dynamon ideaa tuskin paljon tarvitsee referoida. Lava. Mikrofoni. Yleisö. Kolme miestä. Höpötys. Kamera. Levy on valmis. Esiintyjät ovat ihailtavan erilaisia. Kämäräinen on joukon nörtti, joka pyytelee anteeksi jopa päästämäänsä rumaa sanaa. Hänen komiikkansa kumpuaa opettajuudesta ja omasta ulkonäöstä. Kämäräisen jutut ovat melko kilttejä eikä niissä ole samanlaista hoksaamisen iloa kuin kahdella muulla turvanaukojalla. Lopun kuulemma suosittu oppilas-skitsoilu eroaa muusta materiaalista, nousee kyllä sfääreihin mutta ei ehkäpä pituutensakaan vuoksi onnistu oikein kunnolla naurattamaan. Kämäräinen tarvitsisi esitykseensä kunnon yllätysaspektin, joka rikkoisi kiltin opettajan imagon oikein kunnolla. Stand uphan voi saada vastakkainasetteluista aivan uutta voimaa.

Teemu Vesterinen on joukon törkyturpa. Hänen juttunsa eivät tahdo pysyä vesirajan yläpuolella oikein millään ja onpa hänellä materiaalissaan oikein viiden minuutin monologi, joka käsittelee naisten ulkosynnyttimiä, tosin ei elimenä vaan hokemana. Se pätkä tosin on häveliäästi leikattu muusta materiaalista erilleen mutta silti en menisi Vesterisen esitystä näyttämään kovin pienille kakaroille. Vesterinen taitaa olla joukon hauskin mutta myös kovin epätasainen. Siinä missä Kämäräinen on pehmeä, on Vesterinen selvästi kovis-tyyppi. Liekö ollut Dynamon esiintyjiä kasatessa tietoista?

Mika Eirtovaara on fyysinen, riehakas ja mekkaloi minkä ennättää. Se ei ole sinällään kovin hauskaa mutta muutamia sangen hupaisia gägejä hänenkin setistään löytyy. Eirtovaara tuntuu välillä katoavan improvisoinnin suohon ja päästää jutun juonen rönsyilemään mikä itse asiassa on ihan piristävää. Hän ottaa myös kontaktia yleisöön mutta ei saa vuorovaikutuksesta aikaan mitään erityisen hupaisaa.

Kaiken kaikkiaan esityksistä on sanottava, että ne eivät olleet ihan parasta näkemääni Suomi-stand upia mutta ihan laadukasta perustavaraa nyt kumminkin. Mutta miksi tehdä tällainen levy? En keksinyt esityksiä läpi kahlatessani sille mitään ideaa: Stand uphan on ehdottomasti parasta paikan päällä oikeassa tunnelmassa ja vaihtuvien esiintyjien ja settien kera. Kun hankit dvd:n on sinulla sitten siinä ne samat koomikot ja jutut aina ynnä iänkaiken. Pohdin, mitä ideaa on katsella moneen kertaan samoja pätkiä, stand upiin kun työlääntyy melko nopeasti. Mutta sitten levyn yhteishaastattelu-osiossa haastattelija Stan Saanila ja Marko Kämäräinen alkoivat puhua jumaloimastaan Eddie Murphyn Row- videosta ja äkkäsin: Tämähän saattaa aivan yhtälailla toimia innoittajana tuleville koomikoille. Toimiihan tämä myös ajankuvana; Tällaista oli suomalainen ”seisomahuumori” Herran vuonna 2006. Puolustakoon siis täten paikkaansa. Oletan, ja oikeastaan myös edellytän, että tällaisia levyjä on tulossa lisääkin näytteinä eri koomikoiden parhaista paloista.

Levyn turhinta antia ovat haastattelut. Jo mainittu yhteishaastattelu vielä menettelee mutta yksilöjututukset ovat todella karmeita. Se, että muutenkin hieman keskinkertaisia juttuja selitetään vielä haastattelemalla puhki, on anteeksiantamatonta. Sketsi on sketsi ja sillä selvä, eikä ainakaan minua kiinnosta pätkääkään, mistä se idea on syntynyt jne. Haastatteluissa Saanila olisi voinut keskittyä johonkin ihan muuhun kuin juuri nähdyn setin analysoimiseen. Erityisesti huumoria ei suotta mielestäni kannata selitellä tai siitä menee maku. Jokainen tajuaa jutut niin kuin tajuaa ja sillä selvä. Sen pääasiallinen arvo on viihdyttää ja naurattaa ja jokainen löytäköön muita mahdollisia pointteja jos on löytääkseen, ilman tekijän ylenpalttisia selittelyjä.

Levyn tekninen toteutus on hieman erikoinen: Kamerat eivät tahdo millään pysyä paikallaan mutta ehkä se on mietitty vastapainoksi sille, että miehet lavalla pysyvät (Eirtovaaran kohdalla tosin on siinä ja siinä). Pari kertaa kameramies jopa missaa esiintyjän kokonaan tai kuva jää pehmeäksi mutta eihän se toisaalta niin kovin paljon paina tilanteissa, jossa esim. esiintyjän ilmeillä ei ole merkittävää painoarvoa. Haastattelut on kuvattu aivan valkoista taustaa vasten, mikä on hieman rasittavan näköistä. Yleisöä muistetaan leikata kuvana mukaan säännöllisin välein ja yleisö onkin hellyttävän hienosti mukana koomikoiden jokaisessa henkäyksessä nauraen uskollisesti jopa paikoissa, joissa itseäni ihmetytti, että oliko siinä jokin vitsi. Olikohan seremoniamestari Andre Wickström lämmitellyt yleisön niin perusteellisesti vai pelasiko tarjoilu Jyväskylän Ilokivessä liiankin hyvin? No, tunnelma ainakin välittyy mutta silti menen seuraavan kerran katsomaan ehkäpä jotakuta näistäkin herroista oikealle klubille.

ReneK for smackthejack.net

Photo’s copyright by Sandrew Metronome, 2006