STOP THE PRESS!

Näkemiin vaan muru – kausi 1 (Auf Wiedersehen, Pet – Season 1)

nakemiin_vaan_muru1Ohjaus: useita
Käsikirjoitus: useita
Tuotanto: Franc Roddam
Pääosissa: Timothy Spall, Jimmy Nail, Tim Healy, Kevin Whately
Arvio: 5/5

Yksi legendaarisimmista brittiläisistä draamakomediasarjoista on varmasti 80-luvun alussa ensimmäisen tuotantokaudensa saanut ”Näkemiin vaan muru”. Sarjan pohjana on kahden Koilis-Englannissa sijaisevat Stocktonin kylästä vuonna 1975 lähteneen muurarin, Stewart Keeblen ja Mick McGladen, kokemukset. Kun töitä ei kotimaassa ollut, ei auttanut muu kuin lähteä brittiläisen rakennusfirman palvelukseen Saksaan. Pahinta oli se, että parin ensimmäisen viikon aikana he olivat jo kadottaneet lompakkonsa. BBC:llä työskentelevä Franc Roddam joutui kiertotietä lainaamaan miehille rahaa, jotta he pääsisivät taas jaloilleen. Samalla hän kiinnostui noista miehistä, jotka joutuivat lähtemään työn perässä muille maille kielitaidottomina. Hän sai myös tietää, että monet näistä miehistä joutuivat jättämään perheensä tai tyttöystävänsä kotiin. Roddam hommasi käsikirjoittajiksi Ian La Fresnaisin ja Dick Clementin. Loppu onkin sitten televisiohistoriaa, sillä sarja sai vankan kannattajakunnan ja sitä on jatko-osineen esitetty useaan otteeseen monissa eri maissa.

Sarjan idea on hyvin yksinkertainen. Työttömät englantilaiset rakennusmiehet ovat lähteneet töihin Saksaan, mutta tietenkin ilman kielitaitoa ja aidolla englantilaisella asenteella. Siksi he joutuvat usein erilaisiin vaikeuksiin, mutta yleensä asiat pistää kuntoon porukan johtohahmo Dennis Patterson (Tim Healy). Hänellä ei ole kiire käymään kotona, sillä hän on sarjan alussa tekemässä eroa vaimostaan. Aivan toista luokkaa on sitten Leonard ”Oz” Osbourne (Jimmy Nail), joka on taatusti rettelöitsemässä, oli aihetta tai ei. Jos miehelle oluen tarjoat, niin varmasti menee useampikin, sillä hän on sille hyvin perso. Heidän mukanaan tullut Neville Hope (Kevin Whately) kaipailee niin paljon omaa muruansa, että olisi jo lähdössä takaisin kotiinsa. Barry Taylor (Timothy Spall) on melko tylsä ja ujo kaveri, mutta ehdottomasti porukan fiksuin tyyppi. Wayne Winston Norris (Gary Holton) on sitten Tayloriin nähden aivan erilainen tyyppi. Hän on itsevarma ja takuuvarma naistenmies. Häneltä ei kestä kauankaan, kun nainen on hoideltu. Brian ”Bomber” Busbridge (Pat Roach) saattaa näyttää hyvin karskilta kaverilta ja muutenkin tatuoidulta tyypiltä, mutta luonteeltaan hän on hyvin leppoisa kaveri.

Kun katsoo tämän kymmenen tuntia kestävän ensimmäisen tuotantokauden, ei tarvitse ihmetellä, miksi sarja on ollut niin suosittu näiden parin vuosikymmenen aikana. Ensinnäkin se on hyvin maanläheinen draamakomedia, eikä tunnu ollenkaan käsikirjoitetulta, vaan aidosti todelliselta jutulta. Toisekseen henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja ennen kaikkea sellaisia, että jokainen varmasti löytää oman suosikkihahmonsa, jonka kautta sitten saattaa sarjaa seurata. Kolmanneksi sarjan jutut tuntuvat yhä yllättävän tuoreilta, vaikka valmistumisesta onkin kulunut tuo parisenkymmentä vuotta. Se kertoo siitä, että hyvin käsikirjoitettu ja näytelty homma toimii yhä monen vuoden jälkeen. Tällaista sarjoista saisivat kyllä monen nykyisen draamakomedian tekijät ottaa oppia, sillä tällainen varmasti vetoaa vielä parinkymmenen vuoden päästäkin.

Jukka L. Savolainen for smackthejack.net

Photo’s copyright by Granada International Media Ltd, 2006