STOP THE PRESS!

Ufo Mustonen julkaisee uuden singlen kunnianosoituksena vanhoille mestareille

Ufo&Banda - RattaanpyöräHearthillin viulistina tunnetuksi tullut ja sittemmin soolouralle siirtynyt Ufo Mustonen julkaisee uuden singlen yhdessä uuden Ufo & Banda –bändinsä kanssa. Kyseessä on vanha kansanlaulu Rattaanpyörä, johon tekstin on kirjoittanut Reino Helismaa. Kappaleen on myös levyttänyt Ufo Mustosen isoisä Henry Theel. Sovitus on tehty kunnianosoitukseksi vanhoille mestareille. Kappale kumpuilee kaunista keveyttä, josta kuitenkin huokuu syvää kaipuuta ja traagisuutta.

”Henry sairasteli loppuaikoinaan ja vietimme päiviä vanhempieni kodissa. Treenasin viulunsoittoa ja fafa lepäili. Tein meille lounaat. Söimme, sekä juttelimme musiikista ja maailmanmenosta. Suunnitelmissa oli jopa yhteinen esiintyminen yhdellä kesän festareista, jolle meidät kummatkin oli buukattu. Henry ei enää sinne kerennyt.”

Kuuntele kappale täältä: https://www.youtube.com/watch?v=xnluZgX58UY

Ufo & Banda syntyi keväällä 2014. Peter Engberg ja Ufo ovat soittaneet yhdessä jo teini-ikäisinä eri orkestereissa. Mukaan liittyivät rumpali Marko Timonen ja bassoon Jarno Karjalainen. Jammailu vei keikoille ja treenikämppädemoilu johtaa nyt vääjäämättä kohti pitkäsoittoa. Rattaanpyörä on ensimmäinen singlelohkaisu.

Ufo & Banda on ollut soittajilleen henkireikä, jossa kiireiset muusikot ovat päässeet soittamaan hieman eri kulmasta. Vaikutteet löytyvät enemmänkin eteläisestä amerikasta, kuin pohjoisesta. Toisaalta enemmän Portugalia ja Cap Verdeä, kuin esimerkiksi brittisoundia. Engbergin kitarointi (cavaqinho, portugalin kitara ym.) ja Ufon nylonkielinen keinuvat kuin aalloilla Timosen ja Karjalaisen luomassa rytmimaisemassa. Ufon suloisen karheat sadut arjesta odottavat vielä julkaisuaan. Rattaanpyörän haluttiin pyörivän ensin.

Ufo & Banda: Rattaanpyörä
-Trad. Sov. Ufo Mustonen
-San. Reino Helismaa