STOP THE PRESS!

Jurassic World lyhyen juhannusviikonlopun ehdoton ykkönen

Elokuvateatterit olivat juhannusaattona eli perjantaina sekä suurelta osin myös juhannuspäivänä lauantaina kiinni, mikä näkyi kokonaisuudessaan viime viikonloppuista katsojamäärää 70% huonompana tuloksena. Jurassic World säilytti kuitenkin asemansa maan katsotuimpana elokuvana 9.554 katsojalla. Top viiteen nousi myös kotimainen elokuva, Taneli Mustosen ohjaama Luokkakokous, joka sai 807 katsojaa ja oli siten viikonlopun viidenneksi katsotuin. Yhteensä Luokkakokouksen on nähnyt jo 492.437 ihmistä.

Kotimaisella elokuvalla oli kaiken kaikkiaan parempi viikonloppu elokuvateattereissa kuin viikko sitten, toisin kuin yhdelläkään ulkomaisella elokuvalla. Risto Räppääjä ja Sevillan saituri keräsi sekin enemmän katsojia kuin viime viikonloppuna, 419 kappaletta, ollen 10. katsotuin. Yhteensä Timo Koivusalon ohjaamalla lastenelokuvalla on 308.261 katsojaa.

Paluun Top 20:een teki Mielensäpahoittaja, joka nousi 42. esitysviikonloppunaan 235 katsojalla sijalle 16. Yhteensä viime vuonna ensi-iltaan tulleella, Dome Karukosken ohjaamalla elokuvalla on 495.334 katsojaa. Maagisen 500.000 katsojan rajan on kotimaisista elokuvista ylittänyt 1990-luvun taitteen jälkeen ainoastaan Aleksi Mäkelän ohjaama Pahat pojat vuonna 2002 (614.628 katsojaa).

Neljäs juhannusviikonlopun kotimainen elokuva oli Me Rosvolat 378 katsojalla sijalla 11. Yhteensä Marjut Komulaisen ohjaamalla koko perheen elokuvalla on 69.172 katsojaa.

 

Katsojat 19.-21.6 2015 Katsojat yhteensä
1 Jurassic World 9 554 78 064
2 Mad Max: Fury Road 1 343 105 969
3 Spy – Vakoojan asussa 1 190 18 446
4 Entourage 857 8 891
5 Luokkakokous 807 492 437
6 While We’re Young 589 10 278
7 San Andreas 505 22 045
8 Tomorrowland: A World Beyond 475 21 895
9 Home 433 47 947
10 Risto Räppääjä ja Sevillan saituri 419 308 261
11 Me Rosvolat 378 69 172
12 Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho 344 36 313
13 Avengers: Age of Ultron 322 133 326
14 Poltergeist 275 8 944
15 Pitch Perfect 2 243 21 286
16 Mielensäpahoittaja 235 495 334
17 Kingsman: Salainen palvelu 227 76 533
18 Fast & Furious 7 180 225 269
19 It Follows 149 149
20 Cinderella – Tuhkimon tarina 149 96 253
Lähde: SES/Suomen Filmikamari ry.